Uimavedet ovat nyt poikkeuksellisen lämpimiä

Pintavesi on lämmennyt paikoin jopa 25 asteeseen.
Ihmisiä nauttimassa lämpimästä säästä Nurmijärvellä vuonna 2024. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Ihmisiä nauttimassa lämpimästä säästä Nurmijärvellä vuonna 2024. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Uimavedet ovat parin viikon hellejakson aikana lämmenneet huomattavasti, kertoo Foreca.

Hellettä eli vähintään 25,1 lämpöastetta on ollut nyt lähes kaksi viikkoa putkeen, ja tänään keskiviikkona kolmekymmentä astetta ylittyi 12. päivänä peräkkäin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pintavesi on Suomen ympäristökeskuksen havaintojen mukaan tällä hetkellä 22–26 asteessa maan eteläosasta Oulun korkeudelle asti.

– Nyt pintavesi on jo monin paikoin 2–7 astetta ajankohdan keskimääräistä korkeampi, ja hidas nousu voi jatkua edelleen. Helteisiä päiviä on edessä lähes koko maassa loppuviikon aikana ja ainakin paikoin myös ensi viikolla, Forecan meteorologi Anna Latvala kirjoittaa.

Epävakaaksi ja tuuliseksi muuttuva sää voi kuitenkin sekoittaa syvemmältä kylmempää vettä pintaveteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Merivesi on hieman sisävesiä viileämpää. Kuitenkin monessa paikassa vesi on yli 20-asteista. Keskiviikkoaamun ylin lämpötila rannikkoasemilla oli Porin Kallon 23,4 astetta.

Lämmin sää on myös vauhdittanut sinilevän kasvua.

– Vaikka suuressa osassa järviä sinilevää on joko vähän tai ei ollenkaan, on havaintojen määrä lisääntynyt. Paikallisesti levää on merellä runsaasti varsinkin Suomenlahden rannikolla, Latvala kirjoittaa.

Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Terminen kevät saattoi alkaa etelässä jo helmikuussa.
Mainos