Kansaneläkelaitos laittoi 25. huhtikuuta 2024 tiedotteen otsikolla: ”Kelan laskelma: sosiaaliturvan leikkaukset heikentävät kannustimia pienipalkkaiseen ja osa-aikaiseen työhön Kelan työttömyysturvaa saavilla”. Kommentaattorit innostuivat. Eikös hallituksen tarkoituksena ollut parantaa työnteon kannustimia eikä heikentää niitä? Vasta tiedotteen tekstissä mainittiin: ”kannustimet siirtyä osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön vahvistuvat.” Mistä on siis kyse?
Ajattele tilannetta, jossa teet osa-aikaista työtä palvelualalla noin kolmena päivänä viikossa. Yhdessä eri saamiesi sosiaalitukien kanssa käytettävissä olevat nettotulosi ovat 1956 euroa. Työnantajasi tarjoaa sinulle kokoaikaista työtä ja bruttopalkkasi nousisi 1 500 eurosta 2 500 euroon. Hetken laskettuasi huomaat kuitenkin, että tukien laskiessa ja verotuksen kiristyessä nettotulosi kasvaisivat tästä 1 000 euron korotuksesta ainoastaan 32 euroa kuukaudessa 1988 euroon. Vaihtaisitko siis kolmipäiväisestä viikosta joustavin työajoin viisipäiväiseen täyden työajan viikkoon 32 eurolla kasvavan kuukausiansion vuoksi? En minäkään.
Tällainen järjestelmämme todella oli ennen [Petteri] Orpon (kok.) hallituksen aloittamista. Edellä mainittu tilanne oli kahden lapsen yksinhuoltajalla. Vastaava tilanne on ollut esimerkiksi kahden huoltajan perheessä, jossa toinen on keskituloinen ja toinen osa-aikainen: kokoaikaiseksi siirtyminen ei kasvata juurikaan nettotuloja, koska tuet osa-aikaisen työn tueksi ovat olleet niin hyvät.
Oheisissa Kaupan liiton pääekonomistin Jaana Kurjenojan tekemissä kuvissa tilanne on havainnollistettu hyvin.
Olemme siis luoneet hyvässä tahdossa järjestelmän, joka julkisella tuella kannustaa ottamaan vastaan ja tarjoamaan palvelualoilla osa-aikaisia töitä kokoaikaisen sijaan. On ajateltu, aivan oikein, että ihmisten on parempi tehdä hieman työtä kuin olla kokonaan työttömänä. Soviteltu päiväraha, suojaosa, asumistuki, lapsikorotukset ja täydentävä toimeentulotuki ovat mahdollistaneet tämän. Samalla olemme kuitenkin vahingossa luoneet julkiselle taloudelle kalliin järjestelmän, joka koko talouden tasolla kannustaa haitallisiin valintoihin sekä työntekijöiden että työnantajien toimesta.
Jos ihmiset reagoivat rationaalisesti tällaisiin kannustimiin, niin yritykset ne vasta voimakkaasti reagoivatkin. Kun osa-aikaisen työn tarjonta on vähitellen lisääntynyt, yhä useamman ihmisen huomatessa, että tulotaso on sama kolmen päivän työviikolla kuin kokoaikaisena, on monilla aloilla tarjottu paljon osa-aikaista työtä. Osa-aikainen työvoima on toki ollut työnantajillekin kätevää ja joustavaa.
Lopputuloksena olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa liian suuri osa työllisistämme tekee osa-aikaista työtä. Tämä on ongelma monestakin näkökulmasta. Koko rakenne on erittäin kallis julkiselle taloudelle. Sen sijaan, että ihmiset olisivat kokoaikaisissa työsuhteissa ja maksaisivat nettona veroja, ovat he nettona rasite julkiselle taloudelle. Yhtä aikaa kärsimme rakenteellisesta työvoimapulasta. Meillä ei siis olisi varaa siihen, että useita prosenttiyksiköitä työllisistämme tekee osa-aikaista työtä kokoaikaisen sijaan, ja vielä julkisin tuin maksettuna.
Kannustinloukut ovat tällaisia tilanteita, joissa lisätyön tekeminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, koska lisätulot kuluvat suurelta osin verotuksen kiristymiseen ja tukien vähenemiseen. Tämä kaikki on korostanut tarvetta kattaville uudistuksille, joilla parannetaan kokoaikaisen työnteon houkuttelevuutta ja puretaan pitkään jatkuneita kannustinloukkuja.
Vaikka tukien avulla osa-aikaiseksi työllistyvillä ongelma on ilmeinen, vaivaa tämä lisätyön ja vastuullisempien tehtävien vastaanottamisen kannustinongelma myös monia kokoaikaisessa työssä olevia.
Työn verotuksen kireä progressio leikkaa jo keskituloisella puolet palkankorotuksesta. Hyvätuloisella vielä enemmän. Liian moni jättää lisätyön tekemättä ja etenemättä urallaan, koska arvostaa vapaa-aikaa enemmän kuin pientä lisätuloa, joka käteen jää kovemmasta ponnistelusta. Tällainen yhteiskunta on passivoiva ja köyhtyvä. Tämä on yksi juurisyy, miksi Suomi ei kasva ja kukoista, vaan köyhtyy ja kuihtuu.
Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on myös tunnistanut tämän ongelman ja listannut keinoja, joilla Suomi voi parantaa työllisyyttä. Työn kannusteiden parantaminen onkin yksi keskeinen suositus. Orpon hallitus on asettanut tavoitteeksi sosiaaliturvan kannustinloukkujen purkamisen ja marginaaliverotuksen alentamisen kaikilla tulotasoilla. Ensimmäisessä se on onnistumassa. Verotuksen puolella on tarvetta suuremmille uudistuksille jatkossa.
Leikkaukset sosiaaliturvaan ovat poliittisesti haasteellisia ja aiheuttavat muutosvaiheessa ihmisille ja perheille vaikeita tilanteita. Väliinputoajia on myös aina. Työmarkkinalla kestää aina hetken reagoida kannustimien muutoksiin ja kokoaikaisia töitä ei välttämättä saa heti, varsinkaan heikossa taloudellisessa tilanteessa. Uudistukset on kuitenkin tehtävä, koska vääriä kannustimia luova järjestelmämme on käynyt aivan liian kalliiksi. Toimeentulotukemme huolehtii viimesijaisena sosiaaliturvana ihmisistä tällaisissa murrosvaiheessa. Lopputuloksena meillä on kuitenkin terveempi työmarkkina, kasvava talous ja parempi hyvinvointi kaikille. Onneksi siis Orpon hallitus on ollut tarpeeksi rohkea tarttumaan näihin työlinjan uudistuksiin.
