Lasten suosikkileikit päiväkodeissa ovat pysyneet samoina sukupolvesta toiseen.
Pilke-päiväkotien teettämässä kyselyssä selvisi, että suosikkileikit ovat ajattomia. Sisällä leikitään kotileikkejä ja rakennellaan legoilla ja ulkona leikitään pihaleikkejä aikaisempien vuosikymmenten tapaan.
Suosituimpia pihaleikkejä ovat hippa, piiloleikki, 10 tikkua laudalla, peili sekä koti- ja roolileikit.
– Tuttujen leikkien lisäksi lapset nauttivat metsäretkistä. Parhaita leikkejä syntyy luonnossa, missä ei ole leluja vaan mielikuvitus pääsee valloilleen, kahden Pilke-päiväkodin johtaja Sanna-Kaisa Kuronen Jyväskylästä sanoo tiedotteessa.
Moni vanhempi kertoo kyselyn avoimissa vastauksissa, että tietyistä lapsuuden leikeistä on jäänyt myös huonoja kokemuksia. Erityisesti esiin nousevat hippaleikit, kirkonrotta sekä muut nopeatempoiset juoksuleikit. Myös kukkulan kuningas -leikki mainitaan usein.
Ikävät muistot liittyvät useimmiten joukkueiden valintaan.
– Tuli ikävä fiilis, jos jäi joukkueiden valinnassa viimeiseksi, eräs vastaaja kuvailee.
Kuronen painottaa, että päiväkodeissa aikuiset auttavat tarvittaessa joukkuejaoissa ja tukevat lapsia pettymysten käsittelyssä.
– Välillä leikeissä tulee pettymyksiä, mutta lapsi pääsee niistä ylitse aikuisen avulla. Arki päiväkodissa opettaa elämässä tarvittavia tärkeitä asioita, kuten yhteistyötaitoja, toisen huomioimista ja empatiakykyä, tunteiden säätelyä ja esimerkiksi juuri pettymyksen sietoa ja mielipahasta yli pääsemistä, Kuronen sanoo.
Leikkikulttuuri on kuitenkin muuttunut, vaikka leikit ovat säilyneet samoina.
Lähes 60 prosenttia vastaajista kokee päiväkotien lelut ja leikkivälineet paremmiksi kuin omassa lapsuudessaan. Kiitosta saavat erityisesti turvallisuus, laatu ja monipuolisuus – sekä roolien avartunut ajattelu.
– Lelut ovat mielestäni kestävämpiä ja monipuolisempia. Autoilla saa myös tyttö leikkiä eikä leluja roolitella muutenkaan enää tyttöjen ja poikien leluiksi, eräs vanhempi kirjoittaa.
Myös varhaiskasvatuksen taso koetaan aiempaa parempana. Vastaajien mukaan henkilöstö on koulutetumpaa, oppimista tapahtuu enemmän leikin kautta ja turvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.