Opetusministeri Anders Adlercreutz (r) kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan tutkimuksen rahoituksesta.
Sosiaalisessa mediassa on kyseenalaistettu Suomen Akatemian päätös rahoittaa hanketta, joka tutkii kauneussalonkeja, hoivatyötä ja rodullistettuja kohtaamisia. Tutkimuksen aihetta on pidetty jopa verovarojen väärinkäyttönä.
Adlercreutzin mukaan tällainen keskustelu osoittaa, kuinka helposti tieteen perusperiaatteet unohtuvat.
– Suomen Akatemian rahoituspäätökset eivät ole poliittisia valintoja tai mielipidekysymyksiä. Niistä vastaa tutkimusneuvosto, jonka toimintaa ohjaa eduskunnan säätämä laki. Jokainen hakemus arvioidaan kansainvälisessä vertaisarvioinnissa, jossa asiantuntijat tarkastelevat tieteellistä laatua ja vaikuttavuutta – ei otsikon iskevyyttä tai poliittista hyötyä, hän muistuttaa.
Erityisesti perustutkimuksessa on tärkeää, että aihekirjo on laaja, Adlercreutz toteaa.
– Tarvitsemme sekä luonnontieteitä että taidetta ja humanistisia tieteitä, jotka valottavat ihmisyyden, motiivien ja yhteiskunnallisten ilmiöiden syvyyksiä.
Opetusministerin mukaan tutkimusta saa ja pitääkin arvioida ja tieteeseen kuuluu kriittinen tarkastelu ja avoin keskustelu.
– Tutkimuksen sisältöä ei kuitenkaan pidä ohjata hallitusohjelman, someraivon tai poliitikkojen maailmankuvan pohjalta, hän kirjoittaa.
– Tieteen vapaus ei tarkoita, että rahaa käytetään sattumanvaraisesti. Se tarkoittaa, ettei tutkimuksen sisältöä alisteta poliittiselle ohjaukselle.
Päin vastoin poliittisesti ohjattu, ideologisoitu tutkimus olisi Adlercreutzin mukaan nimenomaan sattumanvaraista – ja mitä todennäköisimmin myös veronmaksajan näkökulmasta tuhlaavan tehotonta.
– Jos poliitikot alkavat määritellä, mitä sanoja tai aiheita tutkimuksessa saa käyttää – kuten ”feminismi” tai ”rodullistettu”, ”ilmastonmuutos”, ”tasa-arvo”, ”Nato” tai ”ydinvoima” – ajaudumme vaarallisen ennakkosensuurin tielle. Samalla murennamme juuri sen perustan, jota vapaa tiede ja aito innovaatio edellyttävät, hän korostaa.
Kun tiedon arvoa mitataan yksinomaan sen taloudellisella hyödynnettävyydellä, unohtuu Adlercreutzin mukaan sivistyksen syvempi tehtävä: se auttaa meitä ymmärtämään ihmisyhteisöjä, arvoja ja olemassaolon tarkoitusta.
– Se on askel kohti kehitystä, joka monessa maassa on jo alkanut nakertaa demokratiaa. Tässä ajassa tarvitsemme enemmän kuin koskaan kriittistä, uteliasta ja ennakkoluulotonta ajattelua – emme vähemmän.
