Tutkijan mukaan Moskovan kyky jatkaa sotaa ei ole rahasta kiinni

Kreml voi Pavel Luzinin mukaan turvautua tarvittaessa sotakommunismiin.
Ukrainan panssarivaunu. AFP / LEHTIKUVA / GENYA SAVILOV
Ukrainan panssarivaunu. AFP / LEHTIKUVA / GENYA SAVILOV

Venäjä voi jatkaa sotaa siirtymällä yhä enemmän suunnitelmatalouteen, kertoo venäläinen puolustusteollisuuteen erikoistunut tutkija Pavel Luzin Viron yleisradio ERR:lle.

Kreml voi kasvattaa sotilasmenoja luovasti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– En tue lähestymistapaa, että yritämme tarkastella sotilasmenoja kuin kirjanpitäjä. Meidän pitää tarkastella aiempia kokemuksia kahdelta viime vuodelta. Venäjän hallitus ja Venäjän keskuspankki loivat vain biljoonia uusia ruplia kuin tyhjästä, ikään kuin tulostimesta. Hallitus voi käyttää mitä tahansa keinoa. He korottavat veroja ja perivät ylimääräisiä maksuja, Yhdysvalloissa työskentelevä Luzin kuvailee.

– Erisimerkiksi yksittäisiä maksuja yrityksiltä. Hallitus soittaa suurelle yhtiölle ja sanoo, että tarvitsemme kaksi biljoonaa ruplaa – ole hyvä ja etsi ne, emme välitä mistä! Sama pätee aluetasolla. Paikallinen kuvernööri soittaa paikallisille ja yrityksille ja sanoo, että hän tarvitsee rahaa ja ne on annettava, eikä hän välitä rahojen alkuperästä.

Rahapula tai talouden sukellus ei Luzinin mukaan lopeta Venäjän hyökkäystä Ukrainassa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Venäjän kyky jatkaa sotaa ei riipu rahasta, vaan poliittisesta ja kansan tahdosta, hän toteaa.

– Raha ei ole suurin ongelma. Kyllä, se on ongelma, mutta Venäjä voi jatkaa taistelua myös ilman rahaa. Aina voi luoda, kuten muistatte bolshevismin historiasta, sotakommunismia. Silloin voi lunastaa omaisuutta, autoja, resursseja, kultaa, rahaa ja ulkomaanvaluuttaa ihmisiltä. He voivat pakottaa ihmiset ostamaan valtion velkakirjoja.

Kansalaisten tahto jatkaa sotaa linkittyy Luzinin mukaan siihen, että venäläiset eivät pystyisi ikinä myöntämään tappiotaan. He eivät hänen mukaansa olisi henkisesti valmiita siihen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Heille sodan jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin häviäminen. Siksi puhun venäläisen yhteiskunnan tahdosta jatkaa taistelua.

Kremlin tavoitteet ovat hänen mukaansa yhä sama kuin ennenkin.

– Ensinnäkin, Ukrainan valtion tuhoaminen. Toisena, ukrainalaisen kulttuurin hävittäminen, kansanmurha. Kolmantena, transatlanttisen yhtenäisyyden ja Naton poistaminen. Neljäntenä, sääntöihin perustuvan globaalin maailmanjärjestyksen tuhoaminen ja toive luoda uusi järjestys, jossa Venäjän eliitti voi selviytyä sekä poliittisesti että taloudellisesti. Nämä tavoitteet ovat yhä olemassa kaikesta muusta retoriikasta huolimatta.

Bohdana-järjestelmä näytti voimansa jo Käärmesaaren takaisinvaltauksessa kesällä 2022.
Pakotteet palaavat Iranin sodan aiheuttaman öljykriisin ratkettua.
Osa Venäjän asevoimista paenneista on saanut turvapaikan Euroopasta.
Mainos