Verkkouutiset

Asuntokaupassa on ostajan markkinat. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Tutkija TE:ssä: Asuntokaupassa palataan vanhoihin pelisääntöihin

Uusi normaali voi löytyä läheltä nykyistä korkotasoa.

Asuntomarkkinoiden nykyinen tilanne on suotuisa erityisesti ensiasunnonostajille, uutisoi Talouselämä

Uuden asunnon voi löytää nyt edullisemmin, kun taas vanhan asunnon myymistä voi lykätä odottamaan asuntokaupan reipastumista. Lisäksi korkeaa velkavipua hyödyntäneet asuntosijoittajat poistuvat markkinoilta korkeampien lainakorkojen vuoksi.

– Ansiotaso on ihmisillä selvästi nousussa ja suhteessa ihmisten ansioihin, asunnot ovat halventuneet, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo TE:lle.

Hänen mukaansa korkotaso voi laskea laina-aikana selvästi nykyistä alemmas. Euroopan keskuspankki EKP:n on ennakoitu alentavan ohjauskorkoa ensi kesään mennessä.

VTT:n erikoistutkija Terttu Vainio sen sijaan uskoo, että nykyinen korkotaso on tullut jäädäkseen.

– Voidaan nähdä paluu vanhoihin pelisääntöihin, kun lainaa oli hankalammin saatavilla ja korot olivat korkeammat. Asioita harkittiin tarkemmin, hän sanoo.

Vaikka asuntojen hinnat ovat laskussa, on markkinoiden tilanne Kuoppamäen mukaan epävarma. Asuntokaupoille ei näin ollen kannata syöksyä harkitsemattomasti. Asuntojen tarjontaan kannattaa tutustua rauhassa ja hinnoista voi pyrkiä ekonomistin mukaan tinkimään.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)