Verkkouutiset

Tutkija ihmettelee Suomen epäjohdonmukaisuutta viisumikysymyksessä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Tutkija ihmettelee hallituksen viisumisotkua: Ei näytä hyvältä

Suomen arvioidaan toimineen viisumikysymyksessä epäjohdonmukaisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen toiminta viisumiasiassa ei ole ollut johdonmukaista, vaan mahdollisesti tarjonnut aseita oikeusvaltiota politisoiville. Näin arvioi Helsingin yliopiston tutkijatohtori, politiikan asiantuntija Johanna Vuorelma.

– Ei näytä hyvältä, miten Suomen EU-naapureista poikkeavaa viisumilinjaa perusteltiin oikeusvaltion puolustamisella ja hetken päästä tiukempi linja olikin mahdollinen, kun poliittinen tahtotila oli riittävä. Tällainen epäjohdonmukaisuus tarjoaa aseita oikeusvaltiota politisoiville, Vuorelma kirjoittaa Twitterissä.

Perjantaina valtioneuvoston ilmoitettiin antavan ”Venäjän kansalaisten maahantulon ja viisumien myöntämisen merkittävää rajoittamista koskevan periaatepäätöksen Suomen kansainvälisen aseman vakavan vahingoittumisen perusteella”.

Venäläisten turistiviisumeista on keskusteltu Suomessa pitkään. EU-jäsenvaltioista Baltia ja Puola julistivat aikaisemmin syyskuussa venäläisturisteille maahantulokiellon. Suomessa hallitus ja viranomaiset ovat aikaisemmin suhtautuneet venäläisten turistiviisumien kategoriseen kieltämiseen varauksellisesti.

Perjantain linjaus kuitenkin tarkoittaa, että turistitarkoituksessa Suomeen tai Suomen kautta matkustaminen ei ole venäläisille jatkossa mahdollista.

Vuorelman mukaan Suomi on toiminut asiassa epäjohdonmukaisesti. Alunperin kollektiivisen viisumipäätöksen ei pitänyt olla mahdollinen, linjamuutoksen arveltiin edellyttävän uutta kansainvälistä lainsäädäntöä ja Schengenin säännöstöjen ei uskottu mahdollistavan viisumikysymyksen tiukempaa tulkintaa. Kaikki nämä olettamukset ovat nyt osoittautuneet vääriksi, Vuorelma toteaa.

Vuorelma pitää myös periaatepäätöksen tekemistä kansainväliseen asemaan viittaamalla ongelmallisena.

– Just näin. Kansainväliseen haittaan vetoaminen on paljon epämääräisempi ja tulkinnanvaraisempi kuin turvallisuuteen vetoaminen. Turvallisuuteen liittyvän uhka-arvion tekevät viranomaiset, ”mainehaitta” on täysin poliittinen arvio ja avaa kyseenalaisia soveltamismahdollisuuksia, tutkija arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)