Suljettu Nuijamaan rajanylityspaikka. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

”Turvan takaaminen edellyttää ennakoivaa varautumista”

Jarno Limnéllin mukaan panostukset sekä sisäiseen että ulkoiseen turvallisuuteen ovat tärkeitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.) pitää hallituksen budjettiriihen päätöksiä merkittävinä askeleina Suomen kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa. Erityisesti sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden panostukset osoittavat hallituksen sitoutuneen kansalaisten turvallisuuden takaamiseen nykyisessä maailmantilanteessa.

– Budjettiriihen päätökset osoittavat, että hallitus ottaa turvallisuustilanteen vakavasti. Rajavartiolaitoksen resurssien turvaaminen, erityisesti radioteknisen valvontajärjestelmän rakentaminen ja käyttöönotto, ovat keskeisiä toimia itärajan turvallisuuden varmistamiseksi, Limnéll toteaa tiedotteessa.

Sisäministeriön vuoden 2025 talousarvioehdotuksessa esitetään Rajavartiolaitokselle 13,3 miljoonan euron lisärahoitusta, josta 7,05 miljoonaa euroa on suunnattu radioteknisen valvontajärjestelmän rakentamiseen ja käyttöönottoon. Lisäksi järjestelmän käytön ja ylläpidon kuluihin esitetään noin 1,7 miljoonaa euroa.

– Nykyisessä maailmantilanteessa, jossa turvallisuusuhat voivat ilmetä moninaisina, on ensiarvoisen tärkeää, että Suomi panostaa sekä sisäiseen että ulkoiseen turvallisuuteen. Kansalaisten turvallisuuden takaaminen edellyttää ennakoivaa varautumista ja riittäviä resursseja turvallisuusviranomaisille, Limnéll korostaa.

Hallitus päätti kasvuriihessään vahvistaa myös väestönsuojelun kehittämistä yhteensä noin 14,1 miljoonalla eurolla vuosina 2028–2029. Limnéll painottaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen tekevän koko hallituskauden aikana ennen näkemättömiä panostuksia Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen.

– Turvallisuus on perusta, jolle yhteiskuntamme rakentuu. On välttämätöntä, että pidämme huolta turvallisuudestamme, jotta voimme turvata kansalaistemme hyvinvoinnin ja yhteiskuntamme vakauden, Limnéll päättää.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)