”SDP puhuu kuin valtion kassassa olisi rajattomasti rahaa”

Aleksi Jäntti vaatii SDP:tä kertomaan, miten se rahoittaisi vaatimansa menolisäykset.
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansanedustaja Aleksi Jäntti (kok.) vaatii SDP:tä kertomaan, millä rahalla se taittaisi väyläverkon korjausvelan kasvun.

– SDP puhuu kuin valtion kassassa olisi rajattomasti rahaa ja vain hallituksen ilkeys estäisi käyttämästä sitä. Jos vaatii satojen miljoonien vuosittaisia lisäpanostuksia, pöytään pitää lyödä myös laskelma. Mitä veroja korotetaan, mistä leikataan vai otetaanko lisää velkaa, Jäntti kysyy tiedotteessaan.

– Yhteisöveron korottamisesta saatava 800 miljoonaa ei monistu sillä, että se luvataan aina uuteen tarkoitukseen. Kuinka paljon siitä on SDP:n laskelmissa enää jäljellä teiden korjaamiseen?

Jäntti muistuttaa, että vuosina 2024–2027 päällystetään 11 000 kilometriä uutta asfalttia. Tänä vuonna päällystysmäärä nousee jo yli 9 000 kilometriin.  Se on merkittävä määrä, mikä mahdollistui hallituksen korjausvelan torjuntaohjelmalla, jolla korjausvelan kasvu saatiin jo kertaalleen hallituskaudella lähes pysäytettyä.

– Korjausvelka on todellinen ongelma, ja sen pysyvä taittaminen vaatii lisää ratkaisuja. Hallitus on kuitenkin osoittanut korjauksiin satoja miljoonia euroja vaikeassa taloustilanteessa.

Kansanedustajan mukaan toimivat tiet turvaavat suomalaisten vapautta asua, tehdä työtä ja yrittää eri puolilla maata. Niiden kunnossapito ansaitsee uskottavat päätökset.

– SDP ei voi yhtä aikaa moittia velkaantumista ja tarjota jokaiseen ongelmaan lisää menoja kertomatta, mistä rahat tulevat. Kuopat täyttyvät vain sillä rahalla, mikä on olemassa, Jäntti päättää.

Investointiohjelma ei lisää valtion velkaantumista kuluvalla vaalikaudella.
Janne Heikkisen mukaan keskustalle yrittäjä kelpaa lähinnä aluepoliittisten temppujen maksajaksi.
Puolustuspolitiikassa ei riitä, että kertoo, mitä ei halua tehdä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen sanoo näkökulmassaan.
Mainos