Turpeen uusituvaksi energiaksi määrittämistä ja EU:n laajuisen päästökaupan piiristä pois vaativa kansalaisaloite on ylittänyt 50 000 allekirjoituksen rajan.
Kansalaisaloite ”Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja poistettava päästökaupan piiristä!” etenee siten eduskunnan käsittelyyn.
Turve määritettiin uusiutumattomaksi energianlähteeksi vuonna 2000.
Aloitteessa esitetään, että turve määriteltäisiin ensin kansallisesti uusiutuvaksi energiaksi eli hitaasti uusiutuvaksi biomassaksi vuotuisen kasvun osalta. Myöhemmässä vaiheessa tavoitteena on myös turpeen poistaminen EU:n päästökaupan piiristä.
Aloitteen tekijöiden tiedotteessa sanotaan, että tavoitteena on turvata Suomen huoltovarmuus, kotimaisen ja kohtuuhintaisen energian saatavuus sekä säilyttää turve strategisesti tärkeänä varmuusenergialähteenä.
– Aloite on erityisen ajankohtainen nykyisessä maailmantilanteessa. Euroopassa ja sen lähialueilla jatkuvat konfliktit ovat korostaneet energian huoltovarmuuden ja omavaraisuuden merkitystä. Samanaikaisesti datakeskusten määrän nopea kasvu lisää tulevaisuudessa sähkön tarvetta merkittävästi, tiedotteessa sanotaan.
Kansalaisaloite sai kerättyä tarittavat nimet noin kolmessa kuukaudessa. Aloite luovutetaan eduskunnalle virallisesti lähiaikoina.