Suomen ensimmäinen tunturivuoristorata avattiin torstaina Rukan jylhiin maisemiin.
Ruka Coasterin rata kulkee maan yläpuolella tukipaalujen päällä ja sitä lasketaan kelkoilla. Laskun pituus on 767 metriä, jonka aikana rata tekee kymmenkunta mutkaa ja yhden isomman spiraalin korkeammalla maanpinnasta. Ruka Coasterin huippunopeus on 40 kilometriä tunnissa.
Rukakeskuksen rakennuttajapäällikkö Ilkka Paukkeri kertoo tiedotteessa, että asiakkailta on tullut kiitosta erityisesti maisemista ja ajelun muunneltavuudesta. Tunturivuoristoradassa matkustaja voi itse säätää vauhtia jarrukahvalla. Kyyti sopiikin hänen mukaansa sekä vauhtia hakeville että rauhallisemmasta matkasta nauttiville.
Tunturivuoristoradan tavoitteena on houkutella erityisesti kansainvälisiä matkailijoita myös kesällä.
– Nyt on aika ottaa seuraava iso askel kohti entistä vetovoimaisempaa kesämatkailua Pohjois-Suomessa. Ruka Coaster on uusi ja uniikki vauhtielämys, joka vahvistaa Rukan houkuttelevuutta myös kansainvälisesti, sanoo Rukakeskuksen toimitusjohtaja Antti Kärävä.





