Tulossa on yksi vähäsateinen viikko

Lämpötilat pysyvät elokuussa pääosin keskiarvoa korkeampina.
Sateenvarjolle on käyttöä myös elokuussa. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Sateenvarjolle on käyttöä myös elokuussa. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:n tuore kuukausiennuste povaa Suomeen sateista elokuuta, kertoo Foreca. Yhden viikon ajaksi sateisiin saadaan kuitenkin taukoa.

Elokuun lämpötilat ovat pääosin keskimääräistä korkeampia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ensi viikolla sää on sateinen koko maassa. Sateita tulee selkeästi enemmän kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta.

Lämpötilojen suhteen viikko katkaisee Suomen eri osiin. Lounaassa on tavallista viileämpää, pohjoista kohti mentäessä taas sää vaihtuu keskimääräistä lämpimämmäksi.

Maanantaina Suomeen saattaa levitä erittäin helteisen ilman aalto, joka voi nostaa lämpötilan monin paikoin yli 30 asteen. Saman illan voimakas ukkosrintama kuitenkin viilentää lämpötilan nopeasti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Elokuun 14. päivä alkavalla viikolla pitkään kestänyt sateinen kausi vaikuttaa rauhoittuvan. Sateita tulee etelässä vuodenajalle tyypillinen määrä, muualla tavallista vähemmän. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä lämpimämpi viikko on tavalliseen verrattuna.

Elokuun 21. päivä alkava viikko palauttaa matalapaineen jälleen Suomeen. Viikko on ainakin Suomen eteläisemmällä puoliskolla tavanomaista sateisempi, mutta myös tavanomaista lämpimämpi.

Ennuste povaa epävakaista säätä myös elokuun 28. päivä alkavalle viikolle. Tämä viikko on kuitenkin jo huonosti ennustettava.

Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Terminen kevät saattoi alkaa etelässä jo helmikuussa.
Mainos