Tulipallo Moskovan taivaalla

Valoilmiön sanotaan johtuneen ilmakehään kaupungin yllä tulleesta avaruusromusta. Ukrainan teki samana yönä lennokki-iskuja alueella.
Valoilmiöstä on jaettu runsaasti materiaalia sosiaaliseen mediaan. Kuvakaappaus/Telegram
Valoilmiöstä on jaettu runsaasti materiaalia sosiaaliseen mediaan. Kuvakaappaus/Telegram

Venäjän sosiaalisessa mediassa on kiertänyt tämän aamun ja aamupäivän aikana kuvia ja videoita kirkkaasta valoilmiöstä Moskovan taivaalla.

Videoita on kuvattu kaupungista ja sen lähialueilta.

Esimerkiksi Venäjän strategisten aseiden asiantuntija, tutkija Pavel Podvig on jakanut alta löytyvän kuvan tulipallosta Moskovan yllä. Hän toteaa jotakin pudonneen avaruudesta Moskovan alueella.

Kappaleen on uumoiltu olleen joko meteoriitti tai avaruusromua.

Venäjän valtion media TASS:n mukaan kyse oli ennemmin jälkimmäisestä.

Miehittämättömiin laitteisiin keskittyvää hanketta Moskovan fysiikan ja teknologian instituutissa johtava Aleksander Rodin sanoo TASS:lle, että tämän voi päätellä kappaleen lentonopeudesta ja tulipallon väreistä.

Moskovassa koettiin viime yönä samoihin aikoihin Ukrainan lennokki-iskuja. Venäläiset ovat väittäneet pudottaneensa kymmeniä lennokkeja. Moskovassa suljettiin iskujen takia kaksi lentoasemaa.

Hyökkääjän laivastossa palvellut entinen ukrainalaisupseeri surmattiin Sevastopolissa. Samalla Ukrainan iskut syvälle Venäjälle jatkuivat.
Novorossijskin satamalla on sotilaallista merkitystä, mutta Kreml tarvitsee sitä myös öljynvientiin.
Aluetta kuvaillaan laajaksi tappovyöhykkeeksi, jossa hyökkäävän kaluston liikkuminen on erittäin vaikeaa.
Mainos