Verkkouutiset

Kannettava tietokone pöydällä. Kuvituskuva. WIKIMEDIA COMMONS/KARI SHEA CC0

TS: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen

Yliopiston mukaan vaatimus omasta laitteesta on valtakunnallinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun yliopistoon opiskelemaan hakenut Roosa Rekola ei saanut osallistua pääsykokeeseen oman tietokoneen unohtumisen takia. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Rekola oli hakenut opiskelemaan kasvatustieteitä. Ennen pääsykokeen alkua hän huomasi unohtaneensa tietokoneensa kotiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Ilmoittautuessani valvojalle, kuulin miten osallistujia ohjeistettiin tietokoneesta ja muistiinpanovälineistä. Olin unohtanut tietokoneeni, joten pyysin valvojalta varakonetta, Rekola kertaa tapahtumia TS:lle.

Rekolan mukaan valvoja ilmoitti, ettei varakonetta järjestyisi eikä hän voi osallistua kokeeseen.

Hakija sanoo TS:lle tiedostavansa, että kyse oli hänen omasta virheestään, sillä hän ei ollut lukenut pääsykoeohjeita riittävän huolellisesti. Hänen mukaansa sekaannusta aiheuttaa sekin, että osa pääsykokeista järjestetään edelleen perinteisesti kynällä ja paperilla.

Turun yliopiston opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen kommentoi asiaa TS:lle yleisellä tasolla. Hänen mukaansa vaatimus omasta tietokoneesta on valtakunnallinen linjaus ja koskee kaikkia yliopistoja.

– Pidämme kiinni siitä, että hakija tekee sähköisen kokeen omalla kannettavalla tietokoneella, jonka hän tuo mukanaan. Yliopistolla ei ole mahdollisuutta lainata koneita hakijoille, sillä pääsykokeisiin osallistuvia on valtavan paljon. Yksittäiseen valintakokeeseen voi osallistua tuhat hakijaa ja varakoneita on yliopistolla vain rajallinen määrä, Kähkönen sanoo TS:lle.

Kähkösen mukaan yliopistolta saa koneen lainaksi vain siinä tapauksessa, että hakijan oma kone menee rikki kesken kokeen.

Kokeeseen ei saa osallistua tabletilla tai puhelimella. Mikäli hakija ei omista omaa tietokonetta, Kähkösen mukaan sellaista voi koittaa lainata tutulta tai vuokrata pääsykoetta varten. Samalla hän huomauttaa, että opiskelija tulee joka tapauksessa tarvitsemaan kannettavaa tietokonetta yliopisto-opintojen aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)