Osaaminen on Suomen tärkeimpiä voimavaroja – ja pahassa luisussa.
Tilanne on vakava muttei toivoton. Olemme osaava ja koulutettu kansakunta, mutta tämä vahvuutemme heikkenee voimakkaasti. Osaamistason noston täytyy olla isänmaamme päätavoitteita.
Sivistys on arvo itsessään, mutta koulutus on myös talouden selkäranka. Varoitusmerkkejä on saatu riittävästi: Suomen Pankkikin on varoittanut, että suomalaisten osaamispääoma kääntyy pankin laskelmissa laskuun jo vuoteen 2040 mennessä, jos kehitys jatkuu nykyisellään.
Tunnetusti tämänkin syyskuun PISA-tulokset olivat karua luettavaa. Lukutaidossa ja matematiikassa heikoimmin suoriutuvien osuus on kasvanut ja parhaiden osuus vähentynyt. Luonnontieteissä Suomi on nyt Pisa-tutkimuksen 12. sijalla ja matematiikassa 23. sijalla. Lukutaidossa Suomi on sijalla 17.
Olemme yhä OECD-keskiarvon yläpuolella, mutta kaukana kärjestä, jossa olimme 2000-luvun alussa. Hyvin huolestuttavaa on myös se, että monilla suomalaisilla oppilailla sinnikkyys oli matalalla.
Aikuisten perustaitojen osaaminen on onneksi vielä maailman huippua, mikä heijastelee aiempaa vahvaa suoriutumistamme.
Myös korkeakoulutusaste on luisussa. OECD:n tuoreen vertailun mukaan 25–34-vuotiaista suomalaisista noin 38 prosentilla on korkea-asteen tutkinto, kun OECD-maiden keskiarvo oli 48 prosenttia.
Suomi on harvoja OECD-maita, joissa osuus ei kymmenessä vuodessa noussut. Koulutusasteen jääminen jälkeen tarkoittaa vääjäämättä sitä, että taloutemme kasvu- ja tuottavuuspotentiaali putoaa. Kehittynyt talous voi kasvaa vain osaamiseen perustuvan työn ja yrittäjyyden sekä teknologian avulla.
Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan jo 50 prosentin tavoite vaatisi tuhansia lisäaloituspaikkaa vuosittain. Todellisuudessa tavoitteen tulisi olla jopa 60 prosenttia, kuten kokoomus on esittänyt, jos tahdomme pärjätä globaalissa kilpailussa.
Tämä on erittäin kunnianhimoinen tavoite ja edellyttää että koko koulupolku suoriutuu nykyistä paremmin.
Neljä asiaa on laitettava välittömästi kuntoon
1. Perustaidot ensin – vahva panostus lukutaitoon ja keskittymiskykyyn. Lukeminen, laskeminen ja oppimisen kulmakivi – sinnikäs keskittyminen – täytyy palauttaa koulun ytimeen.
Orpon hallitus lisäsi alakouluun kolme vuosiviikkotuntia äidinkieltä ja matematiikkaa ja uudisti oppimisen tuen. Tätä linjaa on jatkettava. Tarvitaan lisää lukemista, painettuja kirjoja ja yhtenäiset arviointikriteerit, jotta arvosana kertoo todellisesta osaamisesta. Tämän urakan on oltava koululaitosta suurempi kansallinen projekti.
2. Jokainen lapsi varhaiskasvatukseen ainakin osittain. Oppimisen polku alkaa jo hyvin varhain ja matkan varrella liian suureksi jäänyttä takamatkaa on vaikea kuroa umpeen.
3–5-vuotiaista 91 prosenttia on varhaiskasvatuksessa. Emme hyväksyisi tätä peruskoulussa, eikä sitä kannata hyväksyä varhaiskasvatuksessakaan. Maksuja on alennettava ja erityisesti maahanmuuttajaperheiden lapset saatava mukaan, jotta suomen kieli on hallussa koulun alkaessa. Varhaiskasvatusasteen nosto ei tarkoita, että jokaisen lapsen pitää olla viisi päivää viikossa seitsemän tuntia varhaiskasvatuksessa. Jo muutamat tunnit 2-3 päivää viikossa antavat valtavasti lisäeväitä oppimiselle ja rakentavat pohjaa esiopetukseen ja peruskouluun.
3. Korkeakoulujen ovet auki ensikertalaisille ja valvonta opintojen etenemiseen. Opetushallituksen mukaan kevään 2026 toisessa yhteishaussa vain hieman yli 70 prosenttia noin 56 380 aloituspaikasta oli varattu ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville. Paikat on ohjattava ensimmäistä tutkintoaan suorittaville.
Ensimmäisestä tutkinnosta on luonnollisesti suurin hyöty yleiseen akateemiseen osaamistasoon. Toisesta samantasoisesta tutkinnosta voi periä kohtuullisen maksun. Lukiopaikkoja on lisättävä, erityisesti suurissa kaupungeissa. Pojat on saatava mukaan: nuorista miehistä vain 31 prosentilla on korkea-asteen tutkinto, naisista 47 prosentilla.
Opintojen velvoittavuutta ja edistymisen seurantaa tulee parantaa, koska vain puolet valmistuu tavoiteajassa. Tukea täytyy tarjota heti, jos poikkeaa tavoitetahdista. Myös taloudellisia kannustimia pitää arvioida.
4. Kotien täytyy kantaa vastuunsa. Koulu sivistää, koti kasvattaa. Osaamisen täytyy olla keskiössä kodeissa, työpaikoilla, järjestöissä, mediassa ja harrastuksissa.
Koulu yksinään ei voi korjata perheiden tai muun yhteiskunnan epäonnistumista. Jo puoli tuntia päivittäistä vapaa-ajan lukemista tukee merkittävästi lapsen lukutaitoa, mutta tämän määrän lukee vain puolet neljäsluokkalaisista. Iltasatu, kirjastokortti ja ruutuajan rajat ovat vanhempien käsissä. Yksikään opetussuunnitelma ei korvaa lukevaa aikuista.
Samoin monipuolinen liikunta on yhteydessä tasapainoiseen kehitykseen. Jos ruutuajan täysi kielto tuntuu liian ankaralta, helppo työkalu vanhemmille olisi esimerkiksi kytkeä ruutuaika, liikunta ja lukeminen (tai muu älyllinen, sinnikkyyttä vaativa toiminta) kannustavalla kiikkukolmiolla: jos liikut 45 min ja luet 45 min, saat ruutuaikaa 45min.
Edessä on pitkä tie
Edessä on pitkä tie osaamistason kääntämiseksi. Tämä ei tapahdu yhdessä vaalikaudessa.
Nyt koulunsa aloittaneet lapset ovat PISA-iässä vasta 2030-luvulla. Siksi linjan pitää kestää hallituksesta toiseen. Osaamistason nostoa ei voi kuvitellakaan jätettäväksi kulloisellekin hallitukselle – kyse on kansallisesta, laajasta urakasta.
Meidän aikuisten vastuulla on tehdä kaikkemme, jotta jokainen lapsi ja nuori saa hyvän pohjan elämälleen. Ei petetä heitä. Tämäkin luisu on käännettävissä uudeksi nousuksi!