Verkkouutiset

Erilaisia petostyyppejä on romanssihuijausten lisäksi esimerkiksi sijoituspetokset, tietojen kalastelu ja muut erilaiset verkossa tehtävät petokset. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

TS: Romanssihuijauksissa voi mennä koko omaisuus

Huijaukset ovat käyneet hyvin yleisiksi somealustoilla ja deittipalveluissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rikosuhripäivystyksessä ne on viime vuodesta lähtien luokiteltu omaksi lajikseen, kertoo Turun Sanomat.

Huijareiden uhriksi voi joutua sellainenkin ihminen, joka ei ikinä uskoisi menevänsä lankaan.

– Uhriksi tulleilla on usein voimakas epäusko tapahtuneesta. Nämä huijarit ovat erittäin taitavia. Kyse on usein ammattimaisesta rikollisuudesta, mutta myös yksittäisistä henkilöistä, kertoo Rikosuhripäivystyksen Lounais-Suomen aluejohtaja Hanna Mansikka-aho Turun Sanomille.

Häpeä ja nolostuminen ovat suuria, kun asian todellinen laita paljastuu. Siinä vaiheessa on uhri saattanut menettää paljon rahaa.

– Säästöjen menettämisen lisäksi ei ole harvinaista, että uhrit ovat ottaneet jopa lainaa auttaakseen ihastustaan, Mansikka-Aho kertoo.

Tekijät ovat taitavia rakentamaan luottamusta ja käyttämään esimerkiksi romanssihuijauksissa hyväksi yksinäisyyden tunnetta tai parisuhteen kaipuuta. Ihastumisen huumassa sokaistuminen on yleistä, varoitusmerkkejä vähätellään tai selitetään ne muuksi.

– Korkeasti koulutetutkaan eivät ole immuuneja huijareiden vaikutukselle. Ammattimaiset huijarit osaavat hyvin ovelasti vetää juuri niistä naruista, jotka vastaavat uhrin kaipuuseen saada huomiota ja rakkautta, sanoo Mansikka-aho.

Hän muistuttaa, että ongelma ei ole ainoastaan naisten. Petoksen uhriksi voi joutua kuka vaan iästä ja sukupuolesta riippumatta.

– Jopa 22 prosentissa meille tulleista yhteydenotoissa romanssihuijauksen uhri on ollut mies.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)