Samaan aikaan kun Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) etsii kipeästi säästöjä palveluverkostaan, se käyttää palkkojen yhdenmukaistamiseen ja muuhun palkkaukseen liittyvään kehittämiseen vuosina 2024–2025 noin 85 miljoonan euron paikallisen järjestelyerän, uutisoi Turun Sanomat.
Kyseinen järjestelyerä ei tule Varhan henkilöstöjohtaja Noora Nordbergin mukaan riittämään palkkaharmonisoinnin todellisiin kokonaiskustannuksiin, sillä toistaiseksi palkkaerot samantasoisissa tehtävissä toimivien välillä ovat merkittäviä ja erästä menee rahaa myös muihin palkkoihin liittyviin toimenpiteisiin.
Pelkästään terveyskeskuslääkärien palkkaharmonisointiin kuluu Varhan arvion mukaan kymmenen miljoonaa euroa vuosittain, sairaalalääkäreihin 6,6 miljoonaa euroa ja hammaslääkäreihin 2,5 miljoonaa euroa.
– Se osoittaa hyvin niitä syitä, miksi tällä sopimuskaudella jaossa olevat rahat eivät millään tule tämän hetken arvion mukaan riittämään. Seuraavalla sopimuskaudella palkankorotukset eivät tosin enää tule olemaan yhtä anteliaita kuin tällä sopimuskaudella, kuten hallituksen linjauksista on pääteltävissä, Nordberg toteaa.
Hän korostaa, että tässä vaiheessa harmonisaatiokustannukset ovat vielä erittäin karkeita arvioita
– Tarkkoja lukuja ei tässä vaiheessa vielä ole saatavilla, kun tässä tulee esimerkiksi määrittymään vielä samalle tasolle asettuvat tehtävät ja palkkajärjestelmän valtakunnallisen uudistus on kesken, Norberg toteaa Turun Sanomille.