Torjunta petti, lennokki tunkeutui Israeliin pohjoisesta

Libanonilainen terrorijärjestö Hizbollah iski räjähdedroonilla Pohjois-Israeliin.
Palomies sammuttaa Hizbollahin raketti-iskun sytyttämää tulipaloa. AFP / LEHTIKUVA / JACK GUEZ
Palomies sammuttaa Hizbollahin raketti-iskun sytyttämää tulipaloa. AFP / LEHTIKUVA / JACK GUEZ

Libanonista laukaistu drooni onnistui välttämään Israelin puolustusjärjestelmät ja iskemään Jezreelin laaksoon Nasaretin lähellä perjantaina, kertoo Times of Israel.

Arvioiden mukaan droonin laukaisi libanonilainen terrorijärjestö Hizbollah. Drooni osui pellolle, eikä iskussa loukkaantunut kukaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hizbollah ei ole toistaiseksi myöntänyt tai kieltänyt syyllistyneensä iskuun.

Israelin puolustusvoimat on joutunut iskun jälkimainingeissa kritiikin kohteeksi heikon tiedotuksen vuoksi. Puolustusvoimilla kesti lähes kahdeksan tuntia tiedottaa iskusta.

Puolustusvoimien mukaan drooni yritettiin ampua alas ohjuksella, jonka lisäksi väestönsuojelusireenit käynnistettiin läheisissä asutuskeskuksissa. Sireenien tarkoitus oli kuitenkin vain varoittaa sirpaleista, joita mahdollinen alasampuminen olisi voinut aiheuttaa. Asukkaita ei varoitettu alueella, johon drooni iski.

Silminnäkijöiden mukaan alasampumisyrityksessä käytettiin tunnettua Iron Dome -ohjusjärjestelmää.

Poimintoja videosisällöistämme

Israelin puolustusvoimat kertoo nyt tutkivansa, miksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneella alueella ei käynnistetty väestönsuojelusireenejä ja miten drooni pääsi Israelin ilmapuolustuksen läpi.

Kyseessä on toistaiseksi syvimmälle Israeliin ulottunut isku, jonka Hizbollah on tehnyt. Drooni ehti lentämään lähes 40 kilometrin päähän rajasta. Toukokuussa Hizbollah onnistui iskemään 35 kilometrin päässä rajasta sijaitsevaan sotilastukikohtaan.

Israel kertoo iskeneensä iskun jälkimainingeissa lukuisiin tykistökohteisiin Etelä-Libanonissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hizbollah on iskenyt lokakuusta lähtien lähes päivittäin Pohjois-Israeliin. Viime kuukausina terrorijärjestö on käyttänyt iskuihin yhä enenevissä määrin räjähteillä lastattuja drooneja. Lisäksi Israeliin on isketty raketeilla ja ohjuksilla.

Rajalla käydyt taistelut ovat taas johtaneet 15 israelilaissotilaan ja 10 siviilin kuolemaan.

Hizhollah on aiemmin kertonut olevansa valmis täysimittaiseen sotaan Israelia vastaan.

Israelilaislähteen mukaan Teheranin murtumispiste on lähellä.
Operaation alussa haluttiin välitön shokkivaikutus, upseeri arvioi.
Mainos