Asunnon yksityisnäyttö Helsingissä. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Toimitusjohtaja asuntomarkkinoista: Käännettä ylöspäin vaikea ennustaa

Moni asunnonostaja odottaa jopa vuokralla korkojen laskua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Asuntomarkkina liikkuu tasaisesti, mutta kasvukeskuksissa kaupan tahti kiihtyy jonkin verran hitaammassa tahdissa kuin muilla alueilla. Korko- ja työllisyysnäkymät ovat hidasteena. Moni asunnonostaja odottaa jopa vuokralla korkojen laskua. Koska selvin käänne ylöspäin tulee, on vaikea ennustaa tarkkaan, pohtii Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

– Loppusyksy on usein muutenkin vähän hiljaisempi ja nyt näyttää siltä, että ostajan markkinat ovat ohi ensi vuonna, hän jatkaa. Loppusyksyn aikana saatetaan joillain alueilla nähdä vielä pientä laskua kysynnässä ja sen myötä 2–3 prosentin laskua myös toteutuvissa hinnoissa, mutta ei kysytyimmissä asuntotyypeissä, Mannerberg arvioi.

Pienten asuntojen hinnoissa edelleen laskupaineita ylitarjonnan vuoksi

Ostopaine kasvaa, mutta moni odottelee korkojen käännettä alaspäin.

– Markkinauutisointi on luonut joillekin ostajille käsityksen, että asunnoista voi tarjota mitä tahansa. Tämä ei kuitenkaan juurikaan johda kauppoihin vaan enemmänkin pysäyttää neuvottelut kyseisen ostajan kanssa, sanoo Mannerberg.

Asuntojen hintoja ensisijaisesti ohjaava kysynnän ja tarjonnan suhde on tällä hetkellä melko hyvässä tasapainossa. Lukuun ottamatta aivan pienimpiä kerrostaloasuntoja sekä vanhempia omakotitaloja, joissa kysyntä on selvästi pienempää.

SKVL:n säännöllisesti mittaama ”halukkuus ostaa asunto”-mittari on nyt selvästi korkeammalla kuin vuosi sitten, jolloin markkinan hiljaisuus alkoi. ”Myyjien motivaatio”-mittari on myös selvästi korkeammalla, vaikka se on kesästä hiukan laskenut.

Varainsiirtovero ja asuntolainojen korkovähennys

– On ymmärrettävää, että Suomen velkainen talous on haasteellisessa tilanteessa ja hallituksen keinot ovat rajalliset. On mahdollista, että osa asunnon ostajista jopa odottaa sitä, että varainsiirtovero poistettaisiin, sanoo Mannerberg.

Hänen mielestään on erittäin tärkeää, että hallitus antaa tästä pikaisesti vahvemman viestin kuin nyt on tehty.

– Joko päätös tehdään tai sitten ei, nykytilanne voi mahdollisesti hidastaa kauppaa, hän sanoo.

Asuntolainan korkovähennyksen palauttaminen Mannerbergin mukaan olisi vielä parempi tehokeino sille ajalle, kun korot ovat näin korkealla.

– Kaupankäynnin vilkastuminen toisi varmasti lisää työllisyyttä esimerkiksi rakennusalle ja lisää sitä kautta korvaavia verotuloja. Inflaation lasku Suomessa ja EU-alueella on nyt ollut niin nopeaa, että olisi korkea aika EKP:n mahdollisimman pian laskea ohjauskorkoja, Mannerberg lisää.

Suomen asuntomarkkina kärsinyt enemmän kuin moni muu EU-maa

Mannerbergin mukaan EU-alueella monessa maassa asuntojen hinnat eivät ole juurikaan laskeneet ja kysyntä on pysynyt parempana kuin Suomessa.

– Suomen asuntohinnat ovat tällä hetkellä Euroopan tasolla keskimääräistä edullisemmat. Suomessa on odotettavissa korjausliikettä ylöspäin, kun korkotaso alkaa laskea ja kysyntä elpyy. Ulkomaisten ostajien kiinnostus Suomea kohtaan on myös nousussa sekä asuntojen että loma-asuntojen osalta.

– Olemme tällä hetkellä erikoisessa suvantovaiheessa, joka alkaa purkautua, kun korot laskevat ja sekä ostajat että myyjät ovat ymmärtäneet markkinan tilanteen, lisää Mannerberg.

Uudiskohteiden kaupassa hinnoissa laskupaineita

SKVL:n mukaan uudiskohteiden vetoapu asuntomarkkinoilla on edelleen pientä tänä syksynä.

– Normaalissa markkinatilanteessa uusien asuntojen korkeampi hintataso vaikuttaa omalta osaltaan alueiden hintoihin ja haluttavuuteen. Nykyisessä markkinassa odotusta kestää vielä hetken, mutta viimeaikainen rakennuskustannusten nousu johtaa siihen, että uusien aloitusten hintataso tulee olemaan korkeampi.

SKVL:n mukaan jo ensi vuonna tullaan näkemään uudisasunnoissa uutta hintatasoa, joka omalta osaltaan tulee vaikuttamaan myös vanhojen asuntojen hintoihin nostavasti.

Vuokra-asunnoissa suuri tarjonta rauhoittaa vuokrien nousua
Poimintoja videosisällöistämme

Vuokra-asuntojen tarjonta on historiallisen suurta. Kysyntä on myös noussut jonkin verran, mutta ei niin paljon, että asunnoista kilpailtaisiin.

Suomessa on kuitenkin alueita kuten Pohjois-Suomen lomakeskukset, joissa pienemmistä vuokra-asunnoista on pulaa. Suuremmista hyvistä vuokra-asunnoista on tasaista kysyntää joka puolella ja niiden tarjonta ei ole riittävää.

– Korkojen ja hoitovastikkeiden nousu tulee näkymään ensi vuoden aikana vuokrien nousupaineena, mutta tälle syksylle ei vielä ennusteta merkittäviä muutoksia, SKVL arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)