Toimistolla työskentely ja keskustassa asiointi lisääntyi viime vuonna

Kasvusta huolimatta tilanne ei ole palautunut koronapandemiaa edeltäneelle tasolle.
Liikkumistilastojen mukaan suomalaiset palasivat etätöistä toimistoille viime vuonna. PIXABAY
Liikkumistilastojen mukaan suomalaiset palasivat etätöistä toimistoille viime vuonna. PIXABAY

Suomalaiset palasivat viime vuonna takaisin toimistoille ja kaupunkien keskustoihin. Myös ulkomaan matkailu lisääntyi selvästi. Tiedot ilmenevät puhelinoperaattori Telian keräämistä liikkumistilastoista.

Voimakkain ilmiö liikkumisessa nähtiin kesän jälkeen, kun etätyö alkoi vaihtua lähityöhön. Esimerkiksi yhdessä koko maan suurimmista toimistokeskittymistä, Espoon Keilaniemessä, lähityö kasvoi kesään asti, mutta kasvu lopahti syksyn myötä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Paluuta koronapandemiaa edeltäneeseen tasoon ei kuitenkaan ole tapahtunut.

– Ilmiö oli voimakas, mutta vielä ollaan kaukana koronaa edeltäneistä lukemista. Esimerkiksi Keilaniemessä käydään toimistoilla edelleen vain 40 prosenttia koronaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Näyttäisi siltä, että lähityön määrä on vakiintumassa kahteen päivään viikossa, Telian datayksikön johtaja Tapio Levä arvioi tiedotteessa.

Toinen iso muutos nähtiin viime vuonna kaupunkien keskustoissa, joihin ihmiset alkoivat palata sekä töihin että asioimaan. Niihinkin korona jätti jälkensä, sillä useimmissa kaupunkikeskustoissa ihmismäärät ovat jääneet yhä noin 15 prosenttia pienemmiksi kuin ennen koronaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Helsingin keskustassa lasku oli koronaa edeltävään aikaan poikkeuksellisen suuri, lähes 40 prosenttia.

Myös ulkomaan matkailu virkistyi muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Telian liikkumistilastojen mukaan Suomessa oli viime vuonna keskimäärin 38 000 ihmistä vähemmän joka päivä kuin edellisenä vuonna. Erityisen voimakkaasti muutos näkyi juhannuksena, jolloin ulkomaille matkasi yli 160 000 suomalaista.

– Matkailun vaikutus väkimääriin alkoi näkyä heti kesäkuussa erityisesti niissä kaupungeissa, joista eniten lähdetään loma- ja työmatkoille, Tapio Levä kertoo.

Liitosta eroaminen voi tuoda nopeasti satojen eurojen säästön. Ero kasvaa palkkatason noustessa.
Harva pelkää työtehtäviensä korvautuvan teknologialla.
Kiinnostus lisäeläkkeitä kohtaan on noussut myös pienemmissä yrityksissä ja perinteisillä toimialoilla.
Mainos