Tohtoreiden osuus yrityksissä on noussut jatkuvasti

Sivistystyönantajat kysyy, riittääkö tutkimuksen tekijöitä tulevaisuudessa kaikille aloille?
Vuonna 2021 tohtoreita oli 51 857, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin vuosituhannen alussa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Vuonna 2021 tohtoreita oli 51 857, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin vuosituhannen alussa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Tohtoreiden osuus yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan työntekijöistä on jatkuvasti noussut ja määrä on lähes kaksinkertaistunut vuosien 2011-2021 välillä.

Vuonna 2021 kaikista T&K-työntekijöistä 24 prosenttia oli tohtoreita. Tohtoreiden osuus kaikista T&K-työntekijöistä on viime vuosina hieman laskenut koko T&K-henkilöstön voimakkaan kasvun vuoksi, mutta pidempi trendi on kuitenkin ollut nouseva, kertoo Sivistystyönantajien selvitys.

Mainos - sisältö jatkuu alla

TKI-rahoituksen merkittävä kasvattaminen lisää luonnollisesti myös tutkijakoulutettujen kysyntää. Arvion mukaan TKI-tehtäviin tarvitaan vuosien 2024-30 välillä vuosittain 2 000 uutta tohtoria, joista noin puolet työskentelisi yrityksissä ja puolet julkisella sektorilla.

Tohtorikoulutettujen työttömyys vähäistä

Tohtoreiden määrä on kasvanut koko 2000-luvun, joskin viime vuosina hidastuen. Vuonna 2021 tohtoreita oli 51 857, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin vuosituhannen alussa. Kasvaneesta määrästä huolimatta tohtorityöttömyys on vähäistä ja se on ollut jatkuvasti alemmalla tasolla kuin muilla koulutuksilla.

– Tohtorit työllistyvät erittäin hyvin. Tulevina vuosina tutkimusosaajien kysyntä kasvaa TKI-toiminnan lisääntyessä kaikilla sektoreilla. Välttääksemme osaajapulaa, on tutkijakoulutusmääriä lisättävä, sanoo selvityksen tekijä, Sivistystyönantajien korkeakoulu- ja kansainvälisyysasioista vastaava päällikkö Heikki Holopainen.

Yliopistosektori on edelleen suurin tohtoreiden työllistäjä, mutta sen osuus on tasaisesti laskenut samalla kun yksityisen sektorin osuus työllistäjänä on kasvanut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Trendin jatkuessa yksityinen sektori ohittaa yliopistosektorin suurimpana tohtoreiden työllistäjänä vuoden 2025 aikana. Tohtoreiden osuuden kasvu on ollut nopeaa erityisesti erilaisissa liike-elämän palveluissa.

Tohtorikoulutus on 2000-luvulla myös kansainvälistynyt. Viime vuonna muut kuin Suomen kansalaiset tekivät lähes 30 prosenttia tohtorintutkinnoista. Osuus on kaksinkertaistunut 12 vuodessa.

Työttömyys Suomessa väitelleiden kansainvälisten tohtoreiden joukossa on pientä, mutta iso osa väitelleistä muuttaa maasta tutkinnon suoritettuaan. Vajaa puolet kansainvälisistä tohtoreista on töissä Suomessa vuosi valmistumisen jälkeen.

Mallin tavoitteena on lisätä valinnanvapautta ja vastata työelämän uusiin tarpeisiin.
Ikäluokkien pieneneminen tuo haasteita laadukkaan perusopetuksen järjestämiselle. Työryhmä nostaa esiin tarvittavia toimenpiteitä.
Vasemmistoliitto ja vihreät haluavat Suomeen koulupakon.
Mainos