Timo Heinonen uusista hävittäjistä: Uskottavalla puolustuksella Suomi pidetään pois sodasta

Tehtävää maanpuolustuksen saralla riittää kansanedustajan mukaan edelleen.
Ensimmäinen käytöstä poistettu, vuonna 1996 Ilmavoimille toimitettu Hornet-hävittäjä Satakunnan lennostossa viime huhtikuussa. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
Ensimmäinen käytöstä poistettu, vuonna 1996 Ilmavoimille toimitettu Hornet-hävittäjä Satakunnan lennostossa viime huhtikuussa. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) vastaa Aamuposti-lehden mielipidepalstalla lukijan avoimeen kirjoitukseen, jossa kritisoidaan Suomen maanpuolustukseen tehtäviä panostuksia. Heinonen toteaa, että uskottavalla maanpuolustuksella Suomi nimenomaan pidetään pois sodasta.

Heinosen mukaan F-35-hävittäjien hankinta on perusteltua tässäkin taloustilanteessa, ja siitä huolimatta, että droonit ovat muovanneet sodankäyntiä.

– On täysin selvää, ettei yksin drooneilla sotia voiteta, Heinonen kuittaa ja huomauttaa, että myös lennokkien hankintaan on Suomessa panostettu.

Monitoimihävittäjäkalusto on yksi Suomen uskottavan puolustuksen kulmakiviä ja Heinosen mukaan F-35-hankinnalla on suuri vaikutus Ilmavoimien taistelukykyyn aina 2060-luvulle asti.

Heinonen kertoo kirjoituksessaan olevansa valmis myös keskustelemaan Ottawan sopimuksesta ja jalkaväkimiinoista muuttuneessa turvallisuustilanteessa.

– Jos Venäjä päättäisi laajentaa hyökkäystään muualle Eurooppaan, ainoa joka hyötyisi Ottawan sopimuksesta on Venäjä.

Heinosen mukaan Suomi tarvitsee myös merkittävästi uutta kalustoa ja materiaalia maavoimilleen ja tehtävää tällä saralla tulee riittämään. Panostukset ovat hintansa väärtejä, jos ne pitävät meidät pois sodasta.

– Emme panosta armeijaamme siksi, että haluaisimme sotaa, vaan siksi, että emme enää koskaan sotaan joutuisi, Heinonen tähdentää.

Eskalaatio on ainoa kieli, jota länsi ymmärtää, sanoo venäläinen politiikan tutkija.
Britannian sunnuntainen operaatio oli maan historian ensimmäinen laatuaan.
Tekoälytuotokset hyökkäyssodassa kuolleista sotilaista ovat yleistyneet vuoden 2025 kesästä lähtien.
Mainos