Verkkouutiset

Lääkäri ja potilas vastaanotolla terveysasemalla Espoossa 3. helmikuuta 2020., LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

THL kutsuu 10000 suomalaista terveystarkastukseen

Henkilöt valitaan satunnaisotannalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kutsuu 10 000 aikuista kattavaan terveystarkastukseen talven ja kevään aikana. Kutsu lähetetään satunnaisotannalla valituille yli 20-vuotiaille. THL kertoo asiasta tiedotteessa.

Tarkastuksessa selvitetään heidän terveyttään, toimintakykyään ja myöhemmin kehittyvien sairauksien riskitekijöitään.

Terveystarkastukset ovat osa THL:n laajaa Terve Suomi -tutkimusta, joka alkoi viime syksynä. Tuolloin 66 000 aikuista pyydettiin vastaamaan tutkimuksen kyselyosuuteen. Nyt 10 000 heistä saa lisäksi kutsun terveystarkastukseen.

– Tutkimuskokonaisuus on kansallisesti merkittävä ponnistus, jonka avulla koko väestön ja sen osaryhmien terveydestä ja hyvinvoinnista saadaan sellaista tietoa, jota ei muista tietolähteistä voi saada, sanoo tiedotteessa tutkimuksen johtaja Annamari Lundqvist.

Terveystarkastukset alkavat tammikuussa ja päättyvät kesäkuussa 2023. Terveydenhuollon ammattilaiset kiertävät kaikkiaan 50 paikkakunnalla. Tutkimuksia tehdään kattavasti läpi Suomen Utsjoelta Helsinkiin ja Vaasasta Joensuuhun.

– Terve Suomi -tutkimuksen tietojen avulla voidaan vähentää keskeisistä kansansairauksista johtuvia ennenaikaisia kuolemia ja toimintakyvyn rajoituksia sekä kehittää terveyspalveluja niin, että ne vastaavat asukkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin”, kertoo Annamari Lundqvist. ”Terve Suomi -tutkimus edeltäjineen muodostaa ainutlaatuisen tietopohjan vaikuttavan sosiaali- ja terveyspolitiikan tueksi.

Väestötutkimukset ovat Suomessa johtaneet merkittäviin kansanterveyttä parantaviin tekoihin. Esimerkiksi yli 20 vuotta sitten väestötutkimuksella todettiin, että suomalaiset saavat liian vähän D-vitamiinia. Puutetta alettiin paikata menestyksekkäästi maitotuotteiden ja rasvavalmisteiden D-vitamiinilisällä.

Tutkimustulosten luotettavuuden takia THL:n mukaan on tärkeää, että terveystarkastukseen osallistuvat kaikki kutsun saaneet, niin nuoret ja vanhat kuin itsensä sairaaksi tai terveeksi kokevat.

– Yksittäiselle tutkittavalle kyse on ainutlaatuisesta tilaisuudesta saada hyvin kattavaa ja maksutonta terveystietoa itsestään, sanoo Terve Suomi -tutkimuksen vastaava lääkäri Lara Lehtoranta.

Tutkimuskäynnillä muun muassa mitataan verenpaine, otetaan verinäyte, tutkitaan näkö ja kuulo, tehdään muistiin, tarkkaavuuteen ja fyysiseen kuntoon liittyviä tehtäviä sekä keuhkojen puhalluskoe. Lisäksi tutkimukseen liittyy kyselyitä, joilla kartoitetaan terveyttä, elintapoja ja toimintakykyä. Osaa terveystarkastukseen kutsutuista pyydetään osallistumaan myös syventäviin lisätutkimuksiin, joita ovat muun muassa hammaslääkärin tutkimus, alkoholinkäyttöä selvittävä haastattelu sekä nukkumista ja liikkumista kartoittava liikemittaritutkimus.

Tutkimukseen osallistuneet saavat itseään koskevat tutkimustulokset, mukaan lukien verinäytevastaukset ja tiedon henkilökohtaisesta riskistään sairastua esimerkiksi uniapneaan, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä tyypin 2 diabetekseen. Tutkittavat saavat myös ohjeita terveytensä ja hyvinvointinsa kohentamiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)