Espanjan kansalaista epäillään kouluttautumisesta terrorismirikokseen

Rikosepäily tuli ilmi toisen tutkitun tapauksen yhteydessä. Epäilty on kiistänyt rikokset.
Keskusrikospoliisin rakennus Vantaalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Keskusrikospoliisin rakennus Vantaalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa 21-vuotiasta Suomessa asuvaa Espanjan kansalaista epäillään kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemiseen. Asia siirtyy nyt syyteharkintaan.

Keskusrikospoliisi kertoo asiasta tiedotteessa. Tapausta on tutkittu yhteistyössä Helsingin poliisilaitoksen ja Suojelupoliisin kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rikosepäily tuli ilmi Helsingin poliisilaitoksella tutkitun toisen tapauksen yhteydessä.

Poliisin mukaan epäillyn hallusta on löytynyt ääri-islamistista aineistoa. Esitutkinnan aikana on tullut ilmi, että hän on ollut jäsenenä ääri-islamistista materiaalia jakavissa ryhmissä ja saanut haltuunsa useita oppaita, joissa opetetaan muun muassa ampuma-aseiden käyttöä ja käsittelyä sekä räjähteiden valmistamista.

Poliisin tietojen mukaan epäilty on myös ilmaissut kiinnostuksensa matkustaa alueille, joissa terroristijärjestöt vaikuttavat.

– Epäilemme, että mies on hankkinut ja perehtynyt materiaaliin kouluttaakseen itseään terroristista tekoa varten. Toiminta on ollut pitkäkestoista. Se on alkanut vuonna 2019 ja päättynyt kiinniottoon viime vuoden joulukuussa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Masi Puolakka Keskusrikospoliisista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

–  Epäilty on kiistänyt rikoksen. Hän on kertonut poliisille etsineensä tietoa ääri-islamistista asioista omaan tiedonjanoonsa.

Poliisin tutkinnassa ei ole tullut ilmi viitteitä siitä, että toiminnan seurauksena ulkopuolisiin olisi kohdistunut vaaraa. Esitutkinnassa ei ole esimerkiksi ilmennyt, että epäilty olisi rakentanut tai yrittänyt rakentaa räjähdettä.

Gold Store Finlandin tekemien kauppojen kate on ollut jopa 96 prosenttia.
Tapausta tutkitaan nimikkeellä törkeä pahoinpitely.
Mainos