Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) avaa viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan pitkässä viestissä kohua herättäneelle Garden Helsinki -hankkeelle myönnettyyn valtiontukeen liittyviä asioita.
Hallitus päätti kevään 2025 kasvuriihessä myöntää areenahankkeelle 35 miljoonaa euroa ehdollista valtiontukea. Areenahanke sai siten poliittisen hyväksynnän, mutta yhtään tukieuroa ei maksettu.
Hanke nousi tämän vuoden kesän aikana julkiseen keskusteluun. Julkisuudessa väitettiin, että tukipäätöksen valmisteluun olisi liittynyt epämääräisiä piirteitä.
Eilen maanantaina pääministeri Petteri Orpo (kok.) ilmoitti, että poliittista tukea hankkeelle ei enää ole, eli käytännössä Garden Helsingille ei tule rahaa ensi vuoden valtion budjetista.
Eduskunta kokoontuu tänään tiistaina käsittelemään valtioneuvoston tiedonantoa areenahankkeesta.
Myös Sammallahden mukaan tuen vetäminen pois hankkeelta oli järkevä ratkaisu. Hän painottaa, että alkuperäisessä kevään 2025 päätöksessä ei kuitenkaan tapahtunut mitään kummallista.
– Kansalaisyhteiskunta esittelee poliitikoille ideoita rahankäytölle, poliitikot siirtävät mielestään hyviä hankkeita valmisteluun, virkamies valmistelee ja esittelee, poliitikot päättävät, raha liikkuu. Näin päätetään jokaisesta valtion tuesta, oli kyse investointituesta, tiehankkeesta, mistä tahansa.
Prosessi oli kansanedustajan mukaan tällä hetkellä valmisteluvaiheessa virkakunnassa. Yhtään konkreettista budjettipäätöstä rahan myöntämisestä ei ollut vielä tehty.
Itse hanketta Sammallahti ei tuomitse.
– Jos 35 miljoonan euron ehdollisella tuella olisi saatu vivutettua 400 miljoonaa euroa investointipääomia ja pitkään jumissa ollut hallihanke käyntiin, niin ei se huonoimmasta päästä investointeja olisi ollut.
Levinneistä salaliittoteorioista ja korruptioväitteistä kansanedustaja sanoo suorat sanat. Hän kehottaa pohtimaan, olisiko pääministeri Orpo asettanut koko hallituksen toiminnan ja tehdyt päätökset uhan alle vain parin tuhannen euron vaalituen takia.
– Minä kun Petteriin jo hieman tutustuneena en usko, että se mies on ostettavissa millään hinnalla.
Sammallahti arvostelee voimakkaasti areenahankkeen taustayhtiön hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuoren toimintaa. Vapaavuori ei ilmoittanut tekemästään vaikuttamistyöstä lobbausta seuraavaan avoimuusrekisteriin.
– Jos ei investointituen hakijana osaa rekisteröityä avoimuusrekisteriin, tehdä asianmukaisia ilmoituksia, antaa päättäjille johdonmukaista tietoa tai olla painostamatta pääministeriä mailitse, niin on selvää, ettei herran soittoihin tarvitse enää puolueessa vastata, Sammallahti kirjoittaa.
Hanketta koskevassa viestinnässä kokoomus on kansanedustajan mukaan epäonnistunut. Tapausta olisi pitänyt avata yleisölle niin selkäesti, että mitään kohua ei olisi syntynyt.
Mitään ei kuitenkaan ole pimitetty, Sammallahti painottaa.
– Kaikki tieto hankkeesta on ollut kuitenkin tietopyynnöillä saatavilla ja pääministeri vastannut kysymyksiin eduskunnassa, tiedotustilaisuudessa, tiedotteessa, haastatteluissa, somessa ja televisiossa.
Iso osa arvostelusta on koskenut tuen myöntöprosessia. Asiaa paljon arvostelleet oppositiopuolueet eivät Sammallahden mukaan halua todellisuudessa muuttaa tapaa, jolla päätökset tehdään.
– Kaikkien on hyvä ymmärtää, ettei oppositio halua muuttaa valtion rahanjaon perusteita, vaan vain päästä itse jakamaan sitä rahaa. Vasemmistolaisten bulvaaniyhdistykset ja kepulaisten siltarummut odottavat silmät kiiluen siinä toivossa, että hallitus huomenna kaatuisi.
Hän itse olisi valmis julkisten tukien jakamisen perusteita.
Pari sanaa Garden Helsinki-farssista asiasanoittain.
— Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 (@TereSammallahti) July 20, 2026
Maan tapa: Garden Helsingin valtion investointituessa ei lopulta ole tapahtunut mitään erityisen kummallista. Kansalaisyhteiskunta esittelee poliitikoille ideoita rahankäytölle, poliitikot siirtävät mielestään hyviä hankkeita… pic.twitter.com/FoFzyPhacL