Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen (vas.) muistuttaa, että keinot työmarkkinoiden umpisolmun avaamiseen ovat maan hallituksen käsissä.
– Vain hallitus voi ratkaista työmarkkinakriisin, jonka se on itse toiminnallaan aiheuttanut. Toivottavasti vuosi 2024 tuo hallitukselle sellaista viisautta, jota sillä ei vuonna 2023 ollut. Yksipuoliset työelämäheikennykset eivät kuulu pohjoismaiseen malliin.
– Teollisuusliitto jatkaa työtaisteluruuvin kiristämistä. Emme voi hyväksyä työntekijöihin kohdistuvaa yksipuolista sanelua, heikennyksiä ja leikkauksia, jatkaa Lehtonen.
Teollisuusliiton julistama ylityökielto alkaa 10.1.2024 klo 00.00 ja päättyy 4.2.2024 klo 23.59.
Ylityökielto koskee seuraavia sopimusaloja: Autoalan kauppa- ja korjaamotoiminta, Autonrengasala, Fiskars Finland Oy Ab:n työntekijät, Harja- ja sivellinalat, Jalometalliala, Kemian perusteollisuus, Kenkä- ja nahkateollisuus, Kumiteollisuus, Lasikeraaminen teollisuus, Lasitus-, rakennuslasitus- ja lasinjalostusala, Maaseutuelinkeinot, Malmikaivokset, Mekaaninen metsäteollisuus, Muovituoteteollisuus ja kemian tuoteteollisuus, Pelti- ja teollisuuseristysala, Puusepänteollisuus, Puutarha-ala, Tekninen huolto ja kunnossapito, Teknologiateollisuus, Tekstiili- ja muotiala, Tekstiilihuoltoala, Turkistuotantoala, Turvetuotantoala, Veneenrakennusteollisuus sekä Viher- ja ympäristörakentamisala.
Ylityökielto ei koske hätätyötä eikä töitä, jotka ovat välttämättömiä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta.