Yksittäiset kiinalaiset verkkokaupat ovat kasvattaneet suosiotaan, mutta yleisemmällä tasolla suomalaiset suosivat edelleen Ruotsia verkkokauppaostosten kohdemaana.
Paketti- ja logistiikkayhtiö PostNordin tuoreen tutkimusraportin perusteella viimeisen kolmen kuukauden aikana suurempi osa suomalaisista on ensimmäistä kertaa ostanut jotain Temusta (29,9 prosenttia) kuin jo vuosia ensimmäistä sijaa pitäneestä Zalandosta (29,8 prosenttia).
Temun suosio on noussut viime vuodesta noin viisi prosenttiyksikköä ja Zalandon vain yhden prosenttiyksikön verran.
Samaan aikaan Amazonin suosio on laskenut viime vuoden 16 prosentista vain 11 prosenttiin. Sen lähimmäksi haastajaksi on noussut AliExpress, jonka osuus on kasvanut viime vuodesta kahdella prosenttiyksiköllä yhdeksään prosenttiin.
AliExpress vetoaa erityisesti miehiin (12 prosenttia) ja nuoriin (12 prosenttia), mutta myös joka kymmenes 65–79-vuotias kertoi tilanneensa sieltä tuotteen viimeisen kolmen kuukauden aikana.
Suomen PostNord Oy:n myyntijohtaja Linda Nybergin mukaan Temun kilpailukykyiset hinnat puhuttelevat selvästi yhä laajempaa osaa suomalaisista kuluttajista.
– Samaan aikaan pitää huomioida, että Temun johto Zalandoon verrattuna on vielä varsin pieni. Nykyisellä kasvutahdilla se näyttää kuitenkin vahvistuvan tulevaisuudessa. AliExpress taas kiinnostaa varmasti tällä hetkellä monia, koska sitä on usein verrattu Amazoniin, Linda Nyberg toteaa tiedotteessa.
– Sekä Amazon että AliExpress toimivat myyntialustoina monille pienemmille toimijoille, mutta AliExpressin kautta tilaukset tehdään vielä useammin suoraan tuotteiden valmistajilta tai tukuilta, Nyberg jatkaa.
Suomessa ulkomaisista verkkokaupoista ostaminen on huomattavasti suositumpaa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Viimeisen vuoden aikana 80 prosenttia suomalaisista on ostanut jotain ulkomaisesta verkkokaupasta, kun Ruotsissa vastaava luku on vain 57 prosenttia.
Myös Suomen sisällä on paljon eroja ulkomaisen verkkokaupan suhteen eri ikäryhmien välillä. Lähes joka toinen 18–29-vuotias on tehnyt viimeisen vuoden aikana verkko-ostoksen Ruotsista, kun taas 65–79-vuotiailla on täsmälleen sama luku Kiinan suhteen.
Ruotsin ohella nuoret suosivat Yhdysvaltoja: joka neljäs nuori on tilannut jotain viimeisen vuoden aikana Yhdysvalloista, mikä on samalla tasolla Kiinan kanssa (24 prosenttia).
– Vanhempien ikäryhmien mieltymystä kiinalaisiin verkkokauppoihin on puitu mediassakin jo useaan otteeseen. Sen sijaan nuorten mieltymys amerikkalaisiin kauppoihin vaikuttaa uudemmalta trendiltä, joka selittyy pitkälti sosiaalisen median kautta. TikTok ja Instagram ohjaavat nuoria suoraan yhdysvaltalaisten brändien ja markkinapaikkojen käyttäjiksi, Nyberg sanoo.