Teknojätit neuvottelevat datakeskusten laukaisuista avaruuteen

Laukaisusopimus tekisi Googlesta ja SpaceX:stä kumppaneita kilpailussa datakeskuksista avaruudessa.
SpaceX's Falcon 9 -raketin vana Kalifornian taivaalla toukokuussa 2026. AFP / LEHTIKUVA / FREDERIC J. BROWN
SpaceX's Falcon 9 -raketin vana Kalifornian taivaalla toukokuussa 2026. AFP / LEHTIKUVA / FREDERIC J. BROWN

Google neuvottelee parhaillaan SpaceX:n kanssa sopimuksesta, joka veisi yhtiöiden datakeskuksia maapallon kiertoradalle, kertovat Wall Street Journalin lähteet. Laukaisusopimus tekisi yhtiöistä kumppaneita kilpailussa datakeskuksista avaruudessa, mutta tiettävästi SpaceX ei ole ainoa kantoraketteja laukaiseva yhtiö, jonka kanssa Google neuvottelee.

Kiistanalainen kiertoradan datakeskusten teknologia on esiintynyt jo jonkun aikaa SpaceX:n puheissa sijoittajille ennen sen suunnittelemaa ensi kesän listautumista, jonka osakeannista odotetaan kaikkien aikojen suurinta.

Google ilmoitti viime vuonna omista aikeistaan prototyyppisatelliittien laukaisemiseksi vuoden 2027 loppuun mennessä. Satelliitit rakennetaan yhdessä Planet Labsin kanssa.

Google oli varhainen SpaceX:n sijoittaja ja se omistaa yhtiöstä 6,1 prosenttia. Yhtiön johtajistoon kuuluva Don Harrison istuu SpaceX:n hallintoneuvostossa.

SpaceX on johtava, kaupallinen laukaisupalvelujen tarjoaja, joka myi hiljattain tietokoneresursseja tekoäly-yhtiö Anthropicille. Osana sopimusta Anthropic ilmaisi kiinnostuksensa yhteistyöhön kiertoradalle vietävissä datakeskuksissa, joista SpaceX jätti hakemuksen Yhdysvaltain viranomaisille aiemmin kuluvana vuonna.

Monet johtavat teollisuusyritykset näkevät kiertoradalle vietävän laskennan ratkaisuksi maan pinnalle rakennettavien datakeskusten rajoitteille. Avaruudessa datakeskukset saisivat sähkönsä aurinkopaneeleista, mikä on yksi maanpäällisten keskusten haaste tarjolla olevan tonttimaan lisäksi.

Valmistautuessaan julkiseksi pörssiyhtiöksi SpaceX on tehnyt useita kauppoja. Se on hankkinut muun muassa Elon Muskin perustaman startup-yritys xAI:n, mikä nosti SpaceX:n arvon 1,25 biljoonaan dollariin. Yhtiö on ilmoittanut myös kumppanuudesta tekoälyä koodaavan Cursor-startupin kanssa. Kumppanuuden optiona on yhtiön ostaminen 60 miljardilla dollarilla myöhemmin kuluvana vuonna.

Mainos