Venäjän asevoimat valmisteli talven ja kevään aikana useita puolustuslinjoja Ukrainan eteläosiin. Kesäkuussa alkaneen vastahyökkäyksen aikana kaksi niistä on murrettu.
Sotilasasiantuntija Michael Kofman arvioi Kyiv Independent -lehdelle Ukrainan laajentavan parhaillaan ulompaa läpimurtokohtaa, jotta sen kautta voidaan työntää panssariajoneuvoja ja huoltoa.
Ukrainalaisen CDS-ajatuspajan asiantuntija, eversti evp. Viktor Kivliuk uskoo venäläisten tehneen mahdollisesti ratkaisevan virheen Zaporizzjan alueen taisteluissa. Alkuvuodesta potkut saaneen kenraali Sergei Surovikinin ajatuksena oli, että joukot voisivat hyödyntää puolustuslinjojen syvyyttä eli vetäytyä vähitellen seuraaviin asemiin ja tehdä vastahyökkäyksiä tilanteen salliessa.
Venäjä vaikuttaa kuitenkin siirtäneen lähes kaikki saatavilla olevat joukkonsa etulinjaan, jossa on käyty kuukausien ajan rajuja taisteluita.
– Jos ketään ei ole jäljellä vetäytymään ensimmäisestä linjasta, niin kuka puolustaa toista puolustuslinjaa, Kivliuk kysyy.
Surovikinin jälkeen Ukrainassa taistelevia venäläisjoukkoja on komentanut jälleen kenraali Valeri Gerasimov. Hän on määrännyt joukkonsa lukuisiin raskaita tappioita aiheuttaneisiin vastahyökkäyksiin etulinjan tuntumassa. Suurin osa niistä on epäonnistunut.
Venäläisjoukot sijoitettiin puolustuslinjojen eteen Ukrainan vastahyökkäyksen hidastamiseksi. Ensimmäinen puolustuslinja oli näin ollen erittäin vaikea murtaa, mutta jatko voi osoittautua Gerasimovin kannalta haastavaksi.
– Venäjän asevoimat on menettänyt suuren määrän panssariajoneuvoja näissä vastahyökkäyksissä, joiden tavoitteena on ollut Ukrainan etenemisen pysäyttäminen. Strategia on koitunut hyvin kalliiksi, Kofman sanoo.