Vanhanmalliset S-etukortti debit-kortit lakkaavat toimimasta lokakuun lopussa. Asiasta kertoo Talouselämä.
– S-ryhmässä on käynnissä maksamisen uudistus, ja uusilla maksupäätteillä ei ole enää mahdollista maksaa tai kerryttää bonusta näillä vanhanmallisilla korteilla. Lakkauttaminen ei kosketa muita S-Pankin maksukortteja eikä sillä ole vaikutusta muihin kortteihin, joilla voi kerryttää bonusta, S-Pankin tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell sanoo TE:lle.
S-etukortti debit-kortit muuttuivat maksullisiksi syksyllä 2021. Niistä on peritty käyttäjältä kolmen euron kuukausimaksua. Vuoden 2021 alussa S-etukortti debit-kortteja oli 400 000 kappaletta.
Lundellin mukaan korttien määrä on vähentynyt merkittävästi vuodesta 2021, ja niitä on käytössä alkuperäiseen korttimäärään suhteutettuna pieni määrä. Hänen mukaansa S-Pankki on tiedottanut henkilökohtaisesti kaikkia niitä asiakkaita, joita muutos koskee.
Asiakkaita on myös kannustettu ottamaan poistuvan kortin tilalle maksukortti tai etukortti, jotka ovat asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouteen kuuluville kuukausi- ja vuosimaksuttomia.