TE: Testamentti syytä päivittää uuden verotuslain mukaiseksi

Vuodenvaihteessa perinnön verottoman osuuden raja nousi.
Vuodenvaihteessa voimaan tulleen verouudistuksen myötä verottomasti perittävän omaisuuden yläraja nousi. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Vuodenvaihteessa voimaan tulleen verouudistuksen myötä verottomasti perittävän omaisuuden yläraja nousi. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Moni suomalainen, jolla on merkittävä perittävä omaisuus, on saattanut jakaa omaisuutensa testamentissa alle 20 000 euron osiin esimerkiksi lapsenlapsilleen, jotta voisi minimoida veroihin hukkuvan summan. Verouudistuksen myötä testamentin voi päivittää niin, että pilkkoo perintönsä alle 30 000 euron osiin, kertoo Talouselämä.

– Tässä näkee välillä virheitä, koska tasan 30 000 euron perinnöstä joutuu maksamaan sata euroa veroja. Annettavan osuuden täytyy olla hieman alle 30 000 euroa per perinnön saaja, jotta sen voi antaa verottomana, Veronmaksajain keskusliiton verojuristi Tuomo Lindholm kertoo Talouselämälle.

Lakiuudistuksessa on syytä myös ottaa huomioon, että se koskee ainoastaan vuodenvaihteen jälkeen kuolleita henkilöitä. Mikäli perittävä on kuollut viime vuoden puolella, hänen perintöönsä sovelletaan vanhoja säännöksiä.

Lindholm muistuttaa myös, että verovapaa osuus lasketaan mahdollisten vähennysten, kuten puolisovähennyksen tai alaikävähennyksen päälle. Esimerkiksi puolisovähennyksen arvo on 90 000 euroa, jolloin puoliso saa periä lakiuudistuksen jälkeen verottomasti yhteensä 120 000 euroa.

Veronmaksajien toimitusjohtajan Teemu Lehtisen mukaan Suomessa verotetaan liian ankarasti juuri sitä, mitä pitäisi saada lisää: työntekoa.
Kireä verotus heikentää ravintoloiden alkoholimyyntiä.
Laskelman mukaan noin 40 prosenttia työnantajan palkkakulusta kuluu veroihin ja veronluonteisiin maksuihin.
Mainos