TE: Tämä on Helsingin pörssin 2000-luvun tuottoisin yhtiö

Marimekon osake on tuottanut vuosituhannen alusta noin 4800 prosenttia.
Marimekko on tuottanut ylivoimaisesti parhaiten Helsingin pörssin osakkeista 2000-luvun aikana., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Marimekko on tuottanut ylivoimaisesti parhaiten Helsingin pörssin osakkeista 2000-luvun aikana., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Designtalo Marimekko on tuottanut ylivoimaisesti parhaiten Helsingin pörssin osakkeista 2000-luvun aikana, selviää Talouselämän selvityksestä.

Marimekon osakkeen ja osinkojen kokonaistuotto on peräti 4804 prosenttia vuoden 2000 alusta tähän päivään asti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Marimekko on ylivoimaisesti tuottoisin yhtiö, sillä toisella sijalla oleva, tosin vasta vuonna 2016 listautunut, Qt Group on tuottanut omistajilleen kokonaisuudessaan 1805 prosenttia.

Kolmanneksi ylsi selvityksen mukaan sijoitusyhtiö Panostaja, jonka kokonaistuotoksi muodostuu 1797 prosenttia.

Talouselämän mukaan Marimekon tuotot perustuvat suurimmilta osin kurssikehitykseen, kun taas esimerkiksi hissiyhtiö Koneella osingot ovat suuremmassa roolissa. Kone yltää listalla sijalle kuusi edellään vielä terveysteknologiayhtiö Revenio Group ja juomakonserni Olvi.

Talouselämän haastatteleman sijoitustoimintaan erikoistuneen Evli-pankin analyytikon Atte Jortikan mukaan Marimekon kokonaistuoton taustalla ovat yhtiön kannattava kasvu sekä hyväksyttävien arvostuskertoimien nousu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jortikan mukaan Marimekon kannattavuus on parantunut etenkin viime vuosikymmenen puoliväliin verrattuna roimasti yhtiön kasvaessa kannattavasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Vuonna 2000 Marimekon liikevaihto oli 33,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto puolestaan 3,3 miljoonaa euroa.

Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 174,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 32 miljoonaa euroa.

Kuluttajahintojen odotetaan kallistuvan vasta viiveellä.
Useimmat ammattilaiset uskovat alan tilanteen kohenevan.
Mainos