Verkkouutiset

Teräksen ja muiden teollisuuden raaka-aineiden kysyntä on laskussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

TE: Taantuma iskee teollisuuden raaka-ainekauppaan

Terästen ja metallien kaupasta on sulanut vuodessa pois neljännes.

Terästen, metallien, muovien ja kemikaalien kauppa käy nyt huomattavasti heikommin kuin samaan aikaan viime vuonna. Heikko myynti kertoo epävarmasta tulevaisuudennäkymästä teollisuudessa. Asiasta uutisoi Talouselämä.

Vuoden 2023 toisella neljänneksellä terästen ja metallien kaupasta suli pois lähes neljännes, kemikaalikaupasta taas kymmenesosa.

Teräsyhtiö Flinkenbergin toimitusjohtajan Christoffer Ehrnroothin mukaan asuntorakentamisen sakkaaminen heijastuu nyt raaka-ainekauppaan. Kun asuntoja ei rakenneta yhtä paljon kuin huippuvuosina, ei rakennustarvikkeitakaan tarvita yhtä paljon.

– Rakennusteollisuudelle myytävien tuotteiden hinnat ja volyymit laskevat. Betoniterästä kysytään vähemmän ja kilpailu projekteista kiristyy, Ehrnrooth kertoo.

Ehrnrooth kertoo teräksen jalostuspuolen voivan toistaiseksi paremmin, mutta myös konepajasektorilla on silti näkyvissä epävarmuuden merkkejä.

Kaupan hidastuminen johtaa Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtajan Markku Uiton mukaan siihen, että teknisen kaupan yhteenlaskettu myynnistä putoaa kuluvana vuonna katoaa vähintään 500 miljoonaa euroa. Viime vuonna sektorin yhteenlaskettu myynti oli 12,5 miljardia euroa.

Ongelmia on muuallakin kuin rakennusalalla, ja se näkyy Uiton mukaan myös tilauksissa. Loppuvuoden aikana tilanne tuskin paranee ja pidemmälle tilannetta on vaikeaa ennustaa.

– Loppukysyntä alkaa pettää muuallakin kuin rakentamisessa, sillä talouden tila on selvästi heikkenemässä, Uitto harmittelee.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)