Eläketulon lisäveron, eli niin sanotun eläkeläisten raippaveron, maksajien määrä on tuntuvassa kasvussa, kertoo Talouselämä.
Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan veronmaksajien määrä lähes 75 000 henkeen tämän vuoden aikana. Ennusteen mukaan myös verolla kerätty summa on kovassa kasvussa ja nousee tänä vuonna yli 81 miljoonaan euroon.
Eläkkeensaajan pitää maksaa eläketulosta 5,85 prosentin lisäveroa siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 47 000 euroa.
– Eläketulon lisäveron määrän muutos johtuu pääosin siitä, että nyt ja lähitulevaisuudessa eläköityvät henkilöt ovat aiempia ikäluokkia runsasmääräisempiä ja parempituloisia.
– Näin ollen eläketulon lisäveron piiriin tulee entistä enemmän verovelvollisia, ministeriön finanssineuvos Filip Kjellberg kertoo Talouselämälle.
VM:n toimittaman ennusteen mukaan eläketulon lisäveron maksajien keskimääräinen maksu olisi laskemassa tänä vuonna 90 euroon kuussa viime vuoden 94 eurosta.





