Ukrainan asevoimien kerrotaan asentaneen kehittämiinsä meridroneihin neuvostovalmisteisia R-60/R-73-ilmataisteluohjuksia.
Tämä on uutta Ukrainan meridroneilla käymässä puolustustaistelussa, toteaa Kiovan kauppakorkeakoulun johtaja, Pittsburghin yliopiston apulaisprofessori ja Ukrainan entinen elinkeinoministeri Tymofiy Mylovanov.
– Ukrainalaiset ovat sopeuttaneet meridroneja kantamaan neuvostoaikaisia ilmataisteluohjuksia, hän toteaa viestipalvelu X:ssä.
– Moni luuli tämän olevan mahdotonta tähän päivään asti, kunnes venäläiset kanavat esittivät siitä todisteita.
Mylovanov on jakanut tilillään Venäjän valtio-omisteisen uutistoimisto TASSin näyttämän videon, jolla venäläinen helikopteri tulittaa ukrainalaista meridronea tuhoten sen.
– Drone räjähtää, mikä viittaa siihen, että se kantoi myös tavallista räjähdekuormaansa. Dronesta puuttui yksi ohjus, mikä puolestaan viittaa siihen, että se ampui yhden ohjuksen.
– Nyt voimme odottaa ukrainalaisten meridronejen nopeaa kehitystä, jonka seurauksensa ne voivat kantaa muita droneja, meritorjuntaohjuksia ja muita ilmapuolustusjärjestelmiä.
Laivastoasiantuntija H.I Sutton on niin ikään kiinnittänyt huomiota asiaan. Hänen mukaansa Ukraina käyttää meridroneissaan ilmapuolustusjärjestelmiä, jotka on kehitetty yhdistämällä länsimaisia ja neuvostoaikaisia osia sekä asejärjestelmiä.
– Ensimmäinen tunnettu esimerkki neutraloitiin. Jos ne kuitenkin osoittautuvat tehokkaiksi helikoptereita vastaan, ne voivat pakottaa Venäjän arvioimaan puolustustaan uudelleen, Sutton sanoo X:ssä.
Ukraine’s GUR said it destroyed a Russian Project 12150 Mangust patrol boat this morning with a Magura V5 naval drone. Footage from the Russian MoD and Russian channels shows a Ka-29 helicopter firing at another naval drone reportedly armed with R-73 air-to-air missiles.… pic.twitter.com/oLIROAqXAu
— Rob Lee (@RALee85) May 6, 2024
This is new in the sea drone warfare in Ukraine
Ukrainians have adapted marine drones to carry air to air Soviet missiles.
Many believe this to be impossible until today, when Russian channels showed evidence 1/ pic.twitter.com/cYNOs5O2cU
— Tymofiy Mylovanov (@Mylovanov) May 7, 2024
We now should expect a rapid evolution of Ukrainian marine drones to carry other drones, ship missiles, and more air defense. 3/ pic.twitter.com/eQq20roKOl
— Tymofiy Mylovanov (@Mylovanov) May 7, 2024
***UPDATE***
Here-> https://t.co/mKwQP8lkB7#Ukraine deploys 'FrankenSAM' air defenses on maritime drones (USVs). The first known example was neutralizedIf however they prove effective against helicopters, then they could force #Russia to rethink its defenses. #OSINT pic.twitter.com/JztSBWSxVT
— H I Sutton (@CovertShores) May 6, 2024
According to reports, this Ukrainian USV was equipped with R-60/R-73 air-to-air missiles and even managed to launch one at the Mi-8 helicopter.
But the attempt was unsuccessful. https://t.co/ONS0uacMKB
— Clash Report (@clashreport) May 6, 2024