Perjantaina on kulunut jo 112 peräkkäistä päivää ilman tasoristeysonnettomuuksia. Väyläviraston mukaan se on uusi ennätys.
– Kiitos kaikille tienkäyttäjille vastuullisesta toiminnasta tasoristeyksiä ylitettäessä. Toivotaan, että hyvä putki jatkuu edelleen. Tasoristeysturvallisuus on ylipäätään parantunut viime vuosina, vaikka nyt syntynyt ennätysputki alkoikin murheellisesta loppukesän viikosta, kertoo turvallisuusasiantuntija Kaisa-Elina Porras Väylävirastosta.
Elokuun alussa sattui viikon sisään peräti neljä tasoristeysonnettomuutta, joissa menehtyi kolme henkilöä.
Valtion rataverkolla on nykyään alle 2 400 tasoristeystä, kun vielä vuosituhannen alussa niitä oli yli 4 000. Tasoristeysturvallisuuteen on panostettu, ja vuonna 2024 onnettomuuksia tapahtui vähemmän kuin koskaan aiemmin, kymmenen.
– Tavoitteenamme on tietysti se, että onnettomuudet saataisiin entistä lähemmäksi nollaa ja onnettomuuksissa ei enää kukaan kuolisi tai loukkaantuisi. Tasoristeysten poistoon ja parantamiseen käytetään vuosittain noin 15 miljoonaa euroa. Tasoristeysohjelman lisäksi poistoja ja parannuksia voidaan tehdä sekä muiden hankkeiden että radanpidon perusparannusten puitteissa, Porras sanoo.
Hän muistuttaa, että liikennekäyttäytymisellä on suora vaikutus tasoristeysonnettomuuksiin. Ennen risteystä vauhtia on hidastettava niin, että pystyy tarvittaessa pysähtymään turvallisesti ennen raiteita tai puomia.
Tasoristeyksen ylittäjän vastuulla on varmistaa oman ylityksensä turvallisuus, ja erityisen tarkkana on oltava silloin, jos tasoristeykseen muodostuu jonoa. Kuljettajan tarkkaamattomuus eli esimerkiksi puhelimen käyttö ajaessa on suuri riskitekijä myös tasoristeyksissä.





