Sotateoreetikko Carl von Clausewitz (1780-1831) esitti klassikkoteoksessaan Sodankäynnistä arvion siitä, miksi Puola katosi Euroopan kartalta Puolan jaoissa yli vuosisadaksi: kukaan ei ollut valmis auttamaan Puolaa ja koska maa ei ollut omaehtoisesti kyvykäs valtio.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola peilaa Ilta-Sanomien kolumnissa Suomen geopoliittista historiaa tähän Clauswitzin suurvalta-ajattelusta kumpuaan arvioon. Aaltolan mukaan sen antama neuvo pienille maille on, että ”niillä tuli olla kyky ja tahto omaan puolustukseen sekä tukijoita, jotka näkevät puolustuksen tukemisen olevan strategisten etujensa mukaisia.”
– Kun jotkut ihmettelevät Suomen sotien alituista muistamista, ehkäpä he eivät ole lukeneet Clausewitzin pääteosta. Suomi on strategisen sijaintinsa vuoksi ollut voimapolitiikan kohde, mutta sen on ollut myös omaehtoisesti selviytyvä valtio ja sillä on siksi ollut tukijansa. Selviytymisestä muistuttaminen on jo itsessään geopoliittinen teko, huomauttaa Aaltola.
Itsenäisen Suomen geopoliittinen asema huononi vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen myötä. Suomi menetti Jäämeren-yhteyden ja Petsamo, joiden saamiseksi oli aikanaan luovuttu osista Itä-Karjalaa ja Karjalankannasta Tarton rauhassa vuonna 1920.
Kylmän sodan tilanteessa Neuvostoliiton asema Itämerellä oli ”hyvin edullinen”. Suomen asema oli rajattu alueluovutuksilla ja paineella. Baltia taas virui neuvostomiehityksen alla. Tilanne kuitenkin muuttui sen jälkeen.
– Kylmän sodan jälkeen Euroopan maille avautui mahdollisuus itse päättää omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa. Tämä johti NATO-alueen rajautumiseen Baltiassa suoraan Venäjään ja Yhdysvaltojen historialliseen suuriin intresseihin ja sitoumuksiin Itämerellä sekä Suomenlahdella. Yhdysvallat näyttää myös palanneen perinteiseen linjaansa, jossa keskeistä ei ole niinkään estää Venäjän ja Kiinan lähentyminen vaan liittolaissuhteiden vahvistaminen niitä ympäröiviin etupäässä demokraattisiin valtioihin.
Aaltolan mukaan nyky-Venäjän tavoitteena ”muuttaa vallitsevaa olotilaa sekä painostaa kompromisseihin omien intressien hyväksymiselle”, esimerkiksi Ukrainan sodassa on kysymys siitä, millaiset punaiset viivat näille muutoksille asetetaan.
– Suomen strateginen sijainti on myös merkittävä resurssi, kunhan Clausewitz pidetään mielissä. Kumppanuus Suomen kanssa voidaan nähdä palvelevan eri maiden pitkän tähtäimen etuja. Omaehtoinen tehokas puolustuskyky ja strateginen pelisilmä turvallisuuskudelmia luotaessa ovat maailman melskeessä keskeisiä voimavaroja, joilla strategista sijaintia voi kääntää voimavaraksi, päättää Aaltola kolumninsa.
