Varusmiespalveluksen saapumiserän 1/23 erityistehtävähaku on avoinna 22. tammikuuta saakka, puolustusvoimat tiedottaa.
Yksi erityistehtävistä on ”Combat Camera” eli taistelukamera. Combat Camera -kuvaajat kuvaavat taistelukentän olosuhteissa video-, ja still-kuvaa sekä editoivat ja suunnittelevat tuotantoja. Kuvaajat voivat joutua olemaan taisteluolosuhteissa useiden päivien ajan.
Combat Camera -kuvaajat toimivat kaikissa puolustushaaroissa, maalla, merellä ja ilmassa. Taistelukameramiehet koulutetaan jalkaväkitaistelijoiksi.
Verkkosivuillaan puolustusvoimat luonnehtii tehtävää varusmiesten erityistehtävistä fyysisesti kaikkein raskaimmaksi. Kuntoa taistelukuvaajat pitävät yllä useampana päivänä viikossa, jolloin palvelukseen kuuluu pakollinen liikunta. Taistelukoulutusta he saavat myös erityistehtävissä palvelevista varusmiehistä eniten.
Koulutuksen pääpaino on kuitenkin kuvaamisessa. Palveluksen aikana taistelukuvaajat pääsevät tavalliseen palvelukseen nähden erikoisiin paikkoihin kuten kuvaamaan kuljetushelikopterin avoimesta ovesta tai kuvaamaan sotaharjoituksia ulkomaalaisten joukkojen kanssa.
Artikkelia muokattu 9.1.2023 kello 13.45: Täsmennetty, että tehtävän kerrotaan olevan fyysisesti raskain erityistehtävä varusmiehille.
Saapumiserän 1/23 erityistehtävähaku on auki 2.1.- 22.1.2023. Yksi erityistehtävistä on Combat Camera – taistelukamera. Combat Camera -kuvaajat kuvaavat taistelukentän olosuhteissa video-, ja still-kuvaa sekä editoivat ja suunnittelevat tuotantoja. https://t.co/2FkNrSIW4W pic.twitter.com/41aBucTvYQ
— Puolustusvoimat (@Puolustusvoimat) January 5, 2023