Tämä on turvallisin paikka lentokoneessa

Nopein ulospääsy kannattaa varmistaa jo etukäteen.
Lentokoneen istuin arkistokuvassa. PIXABAY
Lentokoneen istuin arkistokuvassa. PIXABAY

Lentokoneen takaosassa istuvilla on suurin mahdollisuus selviytyä lento-onnettomuudesta. Asiasta kertoo CNN.

Tieto perustuu useisiin lento-onnettomuuksista tehtyihin tutkintoihin. Niistä ilmenee, että useimmiten lento-onnettomuuksista hengissä selvinneet ovat olleet lentokoneen takaosissa. Etu- ja keskiosassa olevilla selviytymismahdollisuudet ovat olleet pienempiä.

Ilmailualan ammattilaiset varoittavat kuitenkin tekemästä asiasta liian pitkälle menneitä johtopäätöksiä. Flight Safety-säätiön puheenjohtaja Hassan Shahidi muistuttaa CNN:lle, että jokainen onnettomuus on erilainen ja siksi on mahdotonta ennalta tietää, missä koneen osassa istuvilla on parhaat mahdollisuudet selvityä.

– Jos puhumme kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, ei ole melkein mitään eroa siinä, missä istutaan, australialaisen Uuden Etelä-Walesin yliopiston apulaisprofessori Cheng-Lung Wu sanoo.

Asiantuntijoiden mukaan pelkän istuimen sijainnin sijasta kannattaisi kiinnittää huomiota toiseenkin seikkaan: siihen, kuinka nopeasti lentokoneesta pääsee poistumaan istuinpaikalta. Tämä tarkoittaa sitä, että istuinpaikan olisi hyvä olla lähellä hätäpoistumistietä.

Cheng-Lung Wu kehottaa lentokoneella matkustajia ottamaan selville jo ennen lentoa, mitä kautta hän pääsee nopeiten ulos lentokoneesta mahdollisen onnettomuustilanteen sattuessa. Hän suosittelee myös kuuntelemaan matkustamohenkilökunnan antamat ohjeet aina huolellisesti.

 

Lentokoneissa sotketaan ja biletetään ilman tunnontuskia.
Lentokoneen ja porrasauton törmäys ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Yksikään listan lentoyhtiöistä ei ole eurooppalainen.
Mainos