Kokoomuksen erottaa muista suurista puolueista yksi tietty asia, linjaa kokoomuksen helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Matias Pajula viestipalvelu X:ssä.
Pajulan mukaan ero on se, että kokoomus ei lähde hallitukseen, joka kiristää työn verotusta Suomessa.
– Tämä on linjaus, joka erottaa meidät muista suurista puolueista, mukaan lukien perussuomalaisista, Pajula tiivistää.
– Toisin kuin muut, me emme jätä ovea auki työn verotuksen kiristämiselle.
Helsinkiläisvaltuutettu viittaa viestissään Ilta-Sanomissa julkaistuun kokoomuksen kansanedustajan Ville Valkosen haastatteluun, jossa kokoomuksen talousnikkarinakin tunnettu Valkonen lupasi puolueen pysyvän sellaisen hallituksen ulkopuolella, joka kiristäisi työn verotusta.
Tulevat sopeutukset kokoomus toteuttaisi sen sijaan menoleikkauksilla.
– Emme ole sulkeneet tässä vaiheessa mitään yhteiskunnan sektoria [leikkausten] ulkopuolelle. Kaikkein isoimmat menokokonaisuudet on välttämätöntä ottaa tarkasteluun, Valkonen totesi Ilta-Sanomille.
Toistaiseksi kaikki puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat sitoutuneet sopeuttamaan valtiontaloutta ensi valikaudella noin 8–11 miljardilla eurolla. Sosialidemokraatit on kuitenkin ehdottanut sopeutusten osittaista toteuttamista uudella ”puolustusverolla”, eli käytännössä ansio-, ja pääomatuloverojen kiristyksillä.
Perussuomalaiset taas on suhtautunut työn verotuksen nostamiseen kriittisesti, mutta ei ole sulkenut pois mahdollisuutta, että puolue voisi mennä hallitukseen, joka kiristäisi työn verotusta.
Elokuussa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ei halunnut Helsingin Sanomien haastattelusta kategorisesti sulkea pois työn verotuksen kiristämistä.
– En näe järkevänä lähteä tyrmäämään mitään toimea. Työn verotuksen kiristäminen olisi kuitenkin varsin ongelmallista, Mäkelä linjasi Helsingin Sanomille.
Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka kiristää työn verotusta Suomessa.
— Matias Pajula (@PajulaMatias) September 5, 2026
Tämä on linjaus, joka erottaa meidät muista suurista puolueista, mukaan lukien perussuomalaisista.
Toisin kuin muut, me emme jätä ovea auki työn verotuksen kiristämiselle.https://t.co/e1nO10cL2E