Talsa: Suomen asuntokuntien tuloissa suuria eroja – syynä muuttoliike

Asuntokuntien tuloerot selittyvät pitkälti asukasrakenteen eroilla, kertoo Taloussanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen tuoreesta vuoden 2014 mediaanitulotilastosta käy ilmi, että asuntokuntien tuloissa on Suomessa suuria alueellisia eroja.

Maan köyhimmät postinumeroalueet ovat Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Näillä alueilla mediaanitulot jäävät alle 13 000 euroon. Pienituloisuuden keskittymistä tällaisille alueille selittää työttömien ja erityisesti köyhien eläkeläisten suuri määrä. Nuoret lähtevät työn ja opiskelujen perässä muualle.

– Nyt alkaa näkyä se, että alueiden väliset erot ovat hirveän suuria nimenomaan asukasrakenteen erojen takia. Muuttoliikkeen syy- ja seuraussuhteet tulevat koko ajan yhä selvemmin esiin, sanoo muuttoliiketutkija Timo Aro.

Pääkaupunkiseudun rikkaimmilla alueilla eli muuttoliikenteen voittaja-alueella mediaanitulot ovat yli 30 000 euroa.

– Muuttoliikkeen toisessa ääripäässä ovat voimakkaasti kasvavat alueet. Kasvavien alueiden sisällä on vielä hyväosaisuuden taskut, joihin kerääntyy menestyviä ihmisiä. Se vahvistaa entisestään näiden alueiden elinvoimaa, Aro toteaa.

Suomen köyhin ja rikkain asuinalue sijaitsevat samassa kaupungissa, Espoossa. Ne erottaa toisistaan kaupunkia halkova Länsiväylä.

Otaniemessä mediaanitulo oli 10 760 euroa, kun läheisessä Westendissä se oli 35 167 euroa. Otaniemen pienituloisuutta selittää se, että siellä asuu lähes yksinomaan opiskelijoita. Westendissä sen sijaan asuu paljon johtotehtävissä työskenteleviä suomalaisia, joiden palkat ja pääomatulot ovat isoja. Korkea koulutus näkyy kaiken kaikkiaan espoolaisten tulotasossa.

Espoon ohella suurituloisuus keskittyy Suomessa Helsinkiin, Vantaalle ja muutamiin pääkaupunkiseudun kehyskuntiin. Kehyskunnista korkeimmat mediaanitulot ovat Kirkkonummen ja Hyvinkään postinumeroalueilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)