Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus sai eilen valmiiksi talousarvioesityksestä vuodelle 2026. Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan ratkaisulla tuetaan viriävää talouskasvua.
– Talouskasvun tukeminen ja vastuullisen taloudenpidon jatkaminen on välttämätöntä, jotta meidän jokaisen turvallisuudesta ja tärkeistä palveluista pystytään huolehtimaan myös jatkossa, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.
Hänen mukaansa budjettiriihen päätöksillä toimeenpannaan nyt kasvutoimia, jotka tukevat työtä, yrittäjyyttä ja investointeja koko maahan.
– Tällaisessa tilanteessa on äärimmäisen tärkeää vahvistaa muun muassa jokaisen suomalaisen ostovoimaa. Ostovoiman vahvistamiseksi kevennämme erityisesti pieni- ja keskituloisten verotusta, kasvatamme työtulovähennyksen lapsikohtaista korotusta ja alennamme ylimmän marginaaliveroasteen noin 52 prosenttiin.
Yrittämisen edellytyksiä parannetaan laskemalla yhteisövero 18 prosenttiin vuodesta 2027.
– Jatkamme myös investointeja liikenneyhteyksien parantamiseen ja panostaa lisää osaamiseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen, Heinonen jatkaa.
Myös pääministeri Orpo totesi budjettiriihen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Suomen taloudessa on jo paljon myönteisiä merkkejä.
– Teollisuudessa tilauskirjat ovat täyttyneet nopeammin kuin vuotta aikaisemmin. Investoinnit ovat lähteneet liikkeelle. Verotusta on kevennetty, palkat ovat nousseet, korot ovat alhaalla ja hintojen nousu taittunut. Riihessä tänään tehdyillä päätöksillä vahvistamme entisestään suomalaisten luottamusta talouteen, Orpo sanoi.
Heinonen on pääministerin kanssa samoilla linjoilla.
– Maamme talouskasvu on alkanut. Se on onneksi kiistaton tosiasia. Ja myös se, että talouskasvu näkyy työllisyydessä viiveellä. Siksi nyt päätimme työllisyystilanteen nopeaksi helpottamiseksi panostaa erityisesti nuorten työllistymiseen, rakennusalan vauhdittamiseen, pienyrittäjien työllistämisedellytysten parantamiseen ja jatkaa samalla toimia kasvun edistämiseksi.

Heinosen mukaan hallitus haluaa erityisesti vahvistaa nuorten näkymää työllistymiseen ja siksi ensi vuoden budjettiin varataan 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymisseteliin – painottaen niitä nuoria, joilla ei ole kertynyttä työhistoriaa tai koulutusta.
– Työllistymissetelin avulla haluamme mahdollistaa tuhansien nuorten pääsy työelämään. Haluamme vahvistaa myös kotitalouksien, erityisesti perheiden, luottamusta tulevaisuuteen. Äitiysavustusta eli äitiyspakkauksen arvoa kasvatetaan 40 eurolla 210 euroon. Opiskelijoiden arkea helpotamme nostamalla ateriatuen tasoa vastaamaan kasvaneita kustannuksia.
Rakentamista vauhditetaan ensi vuonna nostamalla korkotukilainavaltuutta jo päätetystä miljardista eurosta 1,135 miljardiin euroon ja lisäämällä takauslainojen myöntövaltuuksia 200 miljoonaan euroon.
– Osana työllisyyspakettia lisäksi sovittiin, että vaalikauden jäljellä olevia korkotukivaltuuksia uudelleen jaksotetaan siten, että 135 miljoonaa euroa valtuutta siirretään vuodelta 2027 vuodelle 2026, jolloin vuoden 2027 korkotukilainavaltuuksien taso on 500 miljoonaa euroa.
Vakaa talous on osa turvallisuutta
Heinonen nostaa esiin myös turvallisuuden merkityksen.
– Yksi aivan keskeisimmistä tehtävistämme on varmistaa jokaisen suomalaisen turvallisuus niin arjessa kuin maamme kannalta laajemminkin. Ukrainassa raakaa hyökkäyssotaansa jatkava Venäjä muodostaa pitkäaikaisen turvallisuusuhan meille, mutta myös koko Euroopalle ja siksi talousarvioesitys vuodelle 2026 sisältää massiiviset 6 miljardin euron uudet tilausvaltuudet puolustuksen materiaalihankintoihin. Tämä moninkertaistaa kuluvan vuoden budjetissa olevan tilausvaltuuden ja nyt uusien tilausvaltuuksien avulla Puolustusvoimat käynnistää maavoimien uudistamisen, Heinonen painottaa.
Kansanedustaja muistuttaa myös, että vakaa talous on osa turvallisuutta.
– Siksi julkisen talouden velkasuhteen vakauttaminen hallituskauden loppuun mennessä on hallitusohjelmamme keskeisin finanssipoliittinen tavoite. Ilman Orpon hallituksen tekemiä toimia maamme velkaantuminen kasvaisi hallitsemattomasti. Julkisen talouden kriisinsietokyvyn ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaaminen myös tuleville sukupolville edellyttävät velkaantumisen taittamista. Velkasuhteen vakauttamiseksi olemmekin jo päättäneet aiemmin noin yhdeksällä miljardilla eurolla julkista taloutta vahvistavista toimista, Heinonen sanoo.





