Kiittääkö vihervasemmisto nyt hallitusta Euroopan parhaasta talouskasvusta?

Timo Heinosen mukaan talouskasvun voi odottaa näkyvän pian työllisyydessä.
Ihminen kauppakeskus Forumissa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Ihminen kauppakeskus Forumissa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Ihminen kauppakeskus Forumissa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Ihminen kauppakeskus Forumissa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Tuoreita talouslukuja koskeva uutisointi herättää kansanedustaja Timo Heinosessa (kok.) innostusta.

Suomen kasvuvauhti on jo euromaiden kärkitasoa. Suomen talouskasvu on vahvistunut ja kasvu on laaja-alaista.

Kansanedustaja odottaa mielenkiinnolla, miltä eduskuntakeskustelu näyttää syksyllä istuntokauden alkaessa.

– Vihervasemmisto-oppositio on Antti Lindtmanin (sd.), Tytti Tuppuraisen (sd.) ja Minja Koskelan (vas.) ja muiden sekä keskustalaisten tukiessa ja säestäessa Antti Kurvisen (kesk.) kanssa syyttäneet pääministeri Petteri Orpon (kok.) keskustaoikeistohallitusta epäonnistumisesta, kun talous ei ole kasvanut. Odotankin mielenkiinnolla syksyn eduskunnan istuntoja, kun Kurvisen ja Koskelan sekakuoro – yksiäänisesti – sitten varmasti kiittelee Orpo-Purran hallitusta Euroopan parhaasta talouskasvusta. En kuitenkaan tätä odotellessa pidätä hengitystä, Heinonen kirjoittaa blogissaan.

– Keskustan Antti Kaikkonen (kesk.) vaati kepunsa kanssa joku aika sitten talouskasvun tuplaamista. Se ei nykyhallitukselle riittänyt ei tietenkään, vaan tavoite oli aivan erilaisissa kasvuluvuissa ja niistä nyt eri mediat ja uutiset kertovat.

Myös eilen tiistaina kuultiin hyviä lukuja taloudesta, kun Tilastokeskus kertoi tuoreita tietoja teollisuudesta ja rakentamisesta. Heinosen mukaan asiat menevät nyt juuri oikeaan suuntaan.

– Näin sen pitikin mennä ja näin sen pitikin toimia. Työnteon kannustavuutta on lisätty, työnverotusta on kevennetty merkittävästi painottaen juuri pieni- ja keskituloisiin ja samaan aikaan yrittäjyyden kasvun edellytyksiä on parannettu. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen toimet alkavat siis näkyä ja kasvu on nyt saatu sellaisiin lukuihin, mitkä myös historiatiedon valossa merkitsevät työllisyydenkin kääntymistä kasvuun.

– Hyvä talouskasvu näkyy työllisyysluvuissa noin puolen vuoden viiveellä ja näin uskon nytkin käyvän.

Poimintoja videosisällöistämme

Hyvä tulevaisuus ei kuitenkaan ole vielä kiveen hakattu, kansanedustaja muistuttaa. Suomen talous on herkkä ja ulkoiset shokit voivat heikentää tilannetta.

– Ja ei se Venäjän hyökkäyssotakaan Ukrainassa ole päättynyt ja sen vaikutukset näkyvät edelleen moneen, kuten viime vaalikaudellakin näkyi. Jos nyt välttyisimme tällaisilta uusilta ulkoisilta häiriötekijöiltä, niin luvut voivat olla loppuvuodesta vieläkin parempia. Sen eteen teemme nyt työtä.

Heinonen pohtii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin suosion sulamista Uutissuomalaisen tekemässä pääministerigallupissa. Vielä tammikuussa Lindtmanin suosio oli 21 prosenttia. Nyt kannatus on enää 15 prosenttia.

– Pääministerigallup on toki omansa, mutta onhan tuo lasku hurja? Harvoin gallupeissa tällaisia nähdään, vaan muutokset ovat mieluumminkin ainakin puoluegallupeissa prosenttiyksikköjen kymmenyksiä suuntaan tai toiseen.

Erityisesti Heinonen odottaa mielenkiinnolla sitä, kun SDP julkaisee vaihtoehtobudjettinsa ja linjauksia puolueen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Hän odottaa Lindtmanilta selkeää linjausta puoleen suunnasta.

– On mahdoton nähdä, että hän antaisi ulpo- ja turpo-kysymyksissä oman puolueensa enää ajelehtia vapaasti, kuten kävi viimeksi eduskunnan säätäessä välttämättömästä ja maamme turvallisuuden kannalta tärkeästä rajaturvallisuuslaista tai sitten Ottawan sopimuksesta tai nyt viimeksi Naton yhteisistä ydinaseratkaisuista.

Vielä tämän vuoden puolella SDP joutuu muodostamaan kantansa rajaturvallisuuslain jatkoon, Heinonen muistuttaa.

– Kuten olen aiemminkin kirjoittanut niin tämä ratkaisu tullee olemaan merkittävä myös ensi kevään eduskuntavaaleja ajatellen. Sellaisen puolueen kanssa on mahdoton mennä samaan hallitukseen, mikä ei luota ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä maamme parhaisiin asiantuntijoihin ja aseta maamme rajaturvallisuutta ja koskemattomuutta kaiken muun politikoinnin edelle.

Tutkijan mukaan SDP:n puheenjohtaja on ollut lähes näkymätön mediassa.
Suomen kasvutahti on euromaiden kärkitasoa.
Niin sanottu "woke" käy kuolinkamppailuaan Yhdysvalloissa, arvioi Atte Kaleva.
Mainos