Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran ja perussuomalaisten johtajan Riikka Purran onneksi Helsingin Sanomien tuore kannatusmittaus meni pitkäksi.
Jos tulokset olisi julkaistu viikko sitten, kaksikon puoluekokoukset olisivat sujuneet alavireisemmin. Nyt juhannusdrinksu voi muuttua tuikuksi murheeseen.
HS:n tutkimusyhtiö Verianilta tilaamassa mittauksessa vihreät kärvisteli kuudentena 8,2 prosentin kannatuksellaan. Perussuomalaiset oli vajonnut 10 prosenttiin jakamaan neljättä sijaa vasemmistoliiton kanssa.
Vihreiden ja perussuomalaisten ahdingossa on paljon yhteistä. Molemmat ovat nousseet eduskuntapuolueiksi yhden asian liikkeinä. Jos sosialismissa on ongelmia, niitä ei välttämättä ratkaista vaatimalla lisää sosialismia.
Vihreys ja ympäristökysymykset eivät ole enää Virran puolueen yksinoikeus. Luonto ja kestävä kehitys ovat yleisesti hyväksyttyjä arvoja, jotka vaikuttavat päätöksentekoon.
Yleispuolueeksi vihreillä on matkaa. Ympäristöasiat ja tasa-arvo eivät riitä.
Puheenjohtajakautensa alussa Virta puhui paljon yrittäjyydestä. Viime aikoina hän on keskittynyt sosiaali- ja terveyspolitiikkaan.
Tutkija Jenni Karimäen mukaan Euroopan oikeistopopulisteilla ja liberaalipuolueilla on usein vaikeuksia tehdä johdonmukaista ja uskottavaa talouspolitiikkaa. Epäselvä talouslinja on myös vihreiden helmasynti.
Kansalaiset äänestävät kukkarollaan. Harva tietää, onko vihreillä edes jotain yhteistä näkemystä, kuinka Suomen talousvaikeudet kellistetään.
Syitä huteraan talousohjelmaan on ainakin kaksi. Puolueen vasemman laidan ja porvarillisen siiven näkemyksiä on ollut mahdotonta sovittaa kattavaksi kokonaisuudeksi.
Toinen syy on haluttomuus. Talous ei kiinnosta vihreitä.
Tämän Ilta-Sanomissa vahvisti epäsuorasti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Puolueen politiikan sisällön muuttaminen ”on itselleni hirveän vieras”.
Perussuomalaisia talous puolestaan repii. Valtiovarainministeri Purra on sitonut puolueensa tiukasti hallituksen politiikkaan.
Timo Soini nosti perussuomalaiset politiikan kartalle. Aseina olivat herraviha ja muukalaisvastainen flirtti.
Nyt perussuomalaiset ovat itse herroja. Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty, mutta monen persun mielestä liian vähän. Kansalaisten kukkaroiden nyörit puolestaan on vedetty liian kireälle, ja kannattajia on kadonnut muihin puolueisiin ja katsomoon.
Vihreät ovat selittäneet vasemmistoliiton menestystä Li Anderssonin (vas.) vetovoimalla. Se on jo kehno veruke.
Tynkkysen mielestä ”kritiikin jaloin muoto on itsekritiikki”. Siihen vihreät ei ole kyennyt. Peilissä on usein näkynyt viisas ja erehtymätön maailmanparantaja.
Perussuomalaiset ovat korostaneet viestinnän ongelmia. Voiko kuitenkin olla niin, että viesti onkin mennyt perille?
Vihreät ja perussuomalaiset tarvitsevat toisiaan. Vastakkainasettelu ja kilpailijan demonisointi hyödyttäisivät molempia. Se onnistui kymmenen vuotta sitten, kun puolueita johtivat Soini ja Ville Niinistö.
Tänään vihreillä ja perussuomalaisilla on yhteinen maali. Perussuomalaiset yrittävät irtiottoa kokoomuksesta, jota Virta mieluusti sättii oppositiosta.
Yhden asian puolueen on vaikea muuttua yleispuolueeksi, joita kokoomuksen lisäksi ovat sosiaalidemokraatit ja keskusta.
Kolme perinteistä suurta eroaa muista puolueista. Ne ovat vuosikymmeniä ajaneet jonkin yhteiskuntaryhmän tai alueen etuja. Politiikka on sovitettu kannattajien kukkaroiden mukaan.
Useimmilla muilla puolueilla vasemmistoliittoa lukuun ottamatta etusijalla on joku asia, esimerkiksi kieli tai eettinen vakaumus.
