Ukrainassa Harkovan alueella sijaitseva 45 000 asukkaan Izjumin kaupunki oli Venäjän miehittämä vuoden 2022 helmikuun ja syyskuun välillä. Venäläismiehityksestä selvinnyt Liubov Volodymyrivna kertoo nyt ensimmäistä kertaa, millaista elämä miehitetyssä kaupungissa oli. Asiasta uutisoi Kyiv Post.
Volodymyrivnan mukaan surullisin hetki miehityksen aikana oli se, kun miehittäjät alkoivat nostaa Venäjän lippuja lipputankoihin. Erityisen kivuliasta oli myös nähdä joidenkin paikallisten tekevän yhteistyötä venäläisten kanssa.
Volodymyrivna ei ymmärrä, kuinka helposti jotkut paikalliset myivät itsensä Venäjän palvelukseen.
– Jotkut paikalliset kättelivät ja suutelivat heidän käsiään. Miksi? En ymmärrä sitä. Minä olen ukrainalainen, synnyin täällä, enkä ikinä jättäisi sitä tai myisi arvojani, Volodymyrivna tylyttää.
Volodymyrivna tajusi nopeasti, ettei miehittäjien kanssa kannattaisi jutella. Kerran hän kysyi eräältä venäläissotilaalta, että mistä he olivat heitä Ukrainaa oikein vapauttamassa, oli sotilaan vastaus ”natseilta ja banderanmielisiltä”. Volodymyrivna kysyi, että näkeekö sotilas täällä paljonkin sellaisia.
Kun hän yritti vedota venäläisten omatuntoon valittamalla heidän tavastaan pommittaa ja tuhota taloja, totesivat he vain, että kaikki kyllä järjestyy.
– He sanoivat aina näin, mutta eivät koskaan välittäneet järjestyivätkö asiat todellisuudessa. He vain tuhosivat kaiken, käänsivät selkänsä ja lähtivät, Volodymyrivna manaa.
Tuhoamisen lisäksi venäläissotilaat myös ryöstelivät taloja. He väittivät suorittavansa kotitarkastuksia ja etsivänsä ukrainalaissotilaita, mutta tyhjensivät talot arvoesineistä.
Erityisen paljon ongelmia aiheuttivat Venäjän käyttämät PFM-1 -perhosmiinat. Jokainen askel täytyi ottaa varovasti ja varmistaa, ettei jalan alla ollut hieman yli senttimetrin kokoista räjähdepanosta.
Volodymyrivna itse pelastui täpärästi tällaiselta miinalta, kun hän melkein astui sellaisen päälle omassa puutarhassaan. Volodymyrivnan naapuri ei ollut yhtä onnekas: Hän menetti miinan takia jalkansa olleessaan paimentamassa vuohia.
Ruoasta oli myös puutetta, jonka vuoksi Volodymyrivnan täytyi istuttaa puutarhaan vihanneksia.
– Kysyin äidiltäni, että istuttiko hän vihanneksia toisen maailmansodan aikana. En olisi koskaan uskonut, että minun pitäisi tehdä myös niin, Volodymyrivna kertoo.
Kaupungin asukkaat kuitenkin auttoivat toisiaan ja jakoivat ruokaa niiden kesken, joilla sitä ei ollut. Naapurit toivat Volodymyrivnalle lääkkeitä, ja Volodymyrivna antoi muiden käyttää kaivoaan. Venäläisten pommitukset nimittäin katkaisivat usein vesijohtoverkon.
Volodymyrivna itse uskoi koko ajan, että ukrainalaiset palaisivat kaupunkiin ennemmin tai myöhemmin.
– Miehityksen aikana jotkut sanoivat, että Ukraina ei koskaan palaisi. Se satutti minua todella paljon, Volodymyrivna toteaa.
Jotkut aiemmin Venäjällä asuneet Volodymyrivnan sukulaiset palasivat Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen. He olivat hyökkäyssodan vankkoja tukijoita, jota Volodymyrivna ei ymmärtänyt lainkaan.
– Kysyin heiltä, että miksi ette jääneet Venäjälle? Siellähän on varmasti kaikenlaisia mahdollisuuksia. He vastasivat, että siellä ei ole mitään. Sitten kysyin, että miksi sitten tuette Venäjää niin paljon? Menkää takaisin, Volodymyrivna kertoo.
Myös Volodymyrivnan siskon naapuri kuului miehittäjien tukijoihin. Hänen mielipiteensä kuitenkin muuttui, kun venäläiset iskivät tykistöllä siskon asuntoon.
Lopulta venäläiset pakenivat yön aikana kaupungista syyskuussa 2022. Kaupunkiin virtasi ruokaa ja muuta humanitääristä apua, mutta jälleenrakennus tulee silti kestämään kauan. Vaikeuksista huolimatta Volodymyrivna on optimistinen tulevaisuuden suhteen.
– Voitamme varmasti. Sydämessäni ei ole epäilystäkään siitä, Volodymyrivna tiivistää.
