Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen on tutkinut 1990-luvulta saakka Venäjän luonnonvarojen ja vallan kytköksiä. Uusimmassa teoksessaan hän tarkastelee energian ja poliittisen vallan välistä yhteyttä Venäjän sisä- ja ulkopolitiikassa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana noin kolmasosa, parhaimmillaan puolet Venäjän valtion budjetista on katettu öljyn ja maakaasun viennistä saaduilla tuloilla. Venäjä vie 75 prosenttia tuottamastaan 550 miljoonasta öljytonnista ulkomaille.
Kaasun osalta tilanne on erilainen, kaksi kolmasosaa tuotetusta 700 miljardista kaasukuutiometristä myös kulutetaan Venäjällä.
Maakaasun osuus on kasvanut merkittävästi 1970-luvulta saakka ja nykyään sillä katetaan puolet energiakulutuksesta. Siirtymällä öljystä ja kivihiilestä kaasuun on ollut seurauksiltaan mullistava myös ympäristö- ja terveysvaikutusten takia, kaasun polttaminen vapauttaa huomattavasti vähemmän saasteita kuin öljy tai kivihiili.
Edelleen Venäjä on merkittävä kivihiilen ja uraanin tuottaja. Neuvostoaikanakin energiasektori oli tärkeä, mutta Venäjän taloutta se suorastaan dominoi.
Energian lisäksi Venäjällä on vain muutamia kilpailukykyisiä tuotteita maailmanmarkkinoilla. Ne ovat raaka-aineet, vilja ja aseet. Panostus aseteollisuuteen on suoraa seurausta kasvaneista öljy- ja kaasutuloista. Putinin valtakauden aikana taloudellinen vauraus on keskittynyt pienen joukon käsiin, arvioiden mukaan kolmeneljäsosaa Venäjän varallisuudesta on yhden prosentin eli noin 1,5 miljoonan ihmisen hallussa.
Öljy- ja kaasusektori tarjoaa korkeat palkat. Hyvät ansiot ja alan työntekijöiden pieni määrä takaavat, ettei öljy- ja kaasutyöläisillä ole poliittista vaikutusvaltaa. Lisäksi tuotantopaikat sijaitsevat pitkien matkojen päässä harvaan asutuilla alueilla.
Jo 2000-luvun alussa Venäjän energiastrategioihin oli kirjattu energiatehokkuustavoitteet ja pyrkimys laajentaa uusiutuvan energian markkinoita. Käytännössä nämä tavoitteet ovat kaatuneet öljy- ja kaasuteollisuuden sekä hallinon jähmeyteen.
Tynkkynen ei ennusta valoisia näkymiä Venäjän uusiutuvan energian teollisuudelle, koska taloudellinen ja poliittinen riippuvuus fossiilienergiasta säteilee myös kulttuurin ja identiteetin saralle. Fossiilienergiaa käytetään vallan pönkittämiseen niin sisäisesti kuin kansainvälisestikin, joten vastuullinen ilmastopolitiikka ei ole Venäjällä mahdollista.
Lisäksi suuri osa venäläisistä pitää maataan energiasuurvaltana eli yksipuolisen talouden heikkous käännetään vahvuudeksi.
Pelkkää bisnestä
Neuvostoliiton kaasuteollisuusministeriön manttelinperijäksi muodostettiin valtava yhtiö, Gazprom, josta Venäjän valtio omistaa yhden osakkeen verran yli 50 prosenttia. Työntekijöitä on noin 450 000. Yhtiö tuottaa 70 prosenttia Venäjän kaasusta ja omistaa kymmeniä tytäryhtiöitä myös rahoitus- ja media-alalta.
Vladimir Putinin hallinto on sysännyt Gazpromille paljon yhteiskunnallista vastuuta. Gazprom ei tosin panosta esimerkiksi kouluihin tai sairaaloihin vaan ennen kaikkea liikuntaan ja urheiluun. Yhtiö on rakentanut vuodesta 2005 eteenpäin yli tuhat urheilukohdetta jääkiekkohalleista yleisurheilukenttiin.
Tynkkysen mukaan tämä energian ja urheilun kytkös rakentaa konservatiivisesti määriteltyä yhteisöllisyyttä, sillä sponsorin tiloissa vallitsevat sen arvot.
Melkoinen osa tukirahoista menee suoraan jääkiekko- ja jalkapalloseuroille. Esimerkiksi jääkiekkoliiga KHL:n elinvoima perustuu pitkälti Gazpromin rahoitukseen.
Rosneft on tuotantomäärällä mitattuna maailman toiseksi suurin pörssilistattu öljy-yhtiö Saudi-Arabian Aramcon jälkeen. Rosneftin palkkalistoilla on 250 000 työntekijää ja valtio omistaa siitä 50 prosenttia. Yrityksellä on myös ulkomaista omistusta, British Petroleum sekä tuntematon ulkomainen taho omistavat molemmat 19 prosenttia yhtiöstä.
Kolmas merkittävä toimija on valtioyhtiö Rosatom, jolla on ydinenergialiiketoiminnan lisäksi vastuullaan maan ydinasetuotanto. Rosatomin etuna on se, ettei sillä ole toisin kuin Gazpromilla ja Rosneftillä velvoitetta tuottaa taloudellista voittoa.
Suomessa Rosatom on tullut tunnetuksi Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta. Sen vaiheet tuovat selvästi esiin, että suurilla energiasopimuksilla on ulkopoliittisia seurauksia.
Riippuvuvainen EU
Venäjän energiayhtiöt ovat merkittävä tekijä EU:n markkinoilla. Venäjä vastaa noin kolmanneksesta kaikista EU:n alueelle tuoduista fossiilisen energian lähteistä eli öljystä, maakaasusta ja kivihiilestä.
Lännen suuntaan Venäjän energiayhtiöt ovat toistuvasti esittäneet väitteitä, että ne tavoittelevat energiaviennillään vain vakaita markkinoita ja taloudellista vaurautta. Energia on pelkkää bisnestä, jota ohjaavat taloudelliset intressit. Ajatuksena on, ettei Venäjä pilaisi energiasuhteitaan EU:n kanssa käyttämällä energiaa poliittisten tavoitteidensa edistämiseen.
Ainakin ennen Ukrainan sotaa monet eurooppalaiset poliitikot ja tutkijat allekirjoittivat tämän.
Veli-Pekka Tynkkynen: Venäjä, energiavalta. Öljykulttuuri kohtaa ilmastonmuutoksen. 232 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI