Verkkouutiset

Liikennettä Moskovassa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA

Tällainen on lista oudosti kuolleista Venäjän oligarkeista

Maan eliitin rivit ovat harventuneet kuluvan vuoden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuluvalla viikolla uutisoitiin peräti kahden presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan miehen menehtymisestä.

Venäläismediat kertoivat keskiviikkona, että laajalevikkisen iltapäiväkehti Komsomolskaja Pravdan päätoimittaja Vladimir Sungorkin on yllättäen kuollut. Syyksi on kerrottu aivoinfarkti.

Tiistaina levisi tieto, että Venäjän arktisen alueen ja Kauko-idän kehityksestä vastaavan ERDC-yhtiön johtaja Ivan Petshorin on menehtynyt. Hänen kerrottiin pudonneen moottoriveneen kyydistä.

Yhtiön toimitusjohtaja Igor Nosov kuoli aiemmin helmikuussa sairauskohtaukseen.

Tapaukset ovat jatkumoa äkillisille ja yllättäville kuolemille, jotka ovat harventaneet kuluvana vuonna Venäjän eliitin rivejä.

Eurasia Groupin perustaja, professori Ian Bremmer on jakanut Twitterissä listan oligarkkien kuolemista. Listalla on kaksitoista henkilöä. Suuri osa on kuollut joko putoamiseen tai itsemurhaan.

Esimerkiksi syyskuun alussa öljyjätti Lukoilin hallituksen puheenjohtaja Ravil Maganovin kerrottiin ensin kuolleen pudottuaan sairaalan kuudennen kerroksen ikkunasta. Myöhemmin Lukoil tiedotti johtajansa kuolleen ”vakavaan sairauteen”. Varsinaista kuolinsyytä ei kuitenkaan mainita.

Maganov ei ole ainoa kuolintapaus Lukoilin johtoportaassa. Toukokuussa yhtiön hallituksen jäsen Alexander Subbotin löytyi kuolleena. Miehen on väitetty kuolleen rupikonnan myrkkyyn, jota hän oli juonut helpottaakseen krapulaansa shamaaniparantajan tapaamisen yhteydessä.

Myös maakaasu- ja öljykonserni Gazprom on menettänyt kuluvan vuoden aikana johtajia.

Yhtiön johtotehtävissä työskennellyt Leonid Shulman löydettiin tammikuussa kuolleena mökkinsä kylpyhuoneesta. Helmikuussa niin ikään johtotehtävissä työskennellyt Alexander Tjuljakov hirttäytyi mökkinsä autotalliin. Molemmat johtajat olivat jättäneet itsemurhaviestin.

Öljy- ja kaasualalla omaisuutensa luonut oligarkki Mihail Watford löydettiin helmikuussa Britannian kotinsa autotallista hirttäytyneenä.

Lääketieteellisellä alalla rikastuneen miljardööri Vasili Melnikovin kuolemasta uutisoitiin maaliskuussa. Poliisi uskoo Melnikovin tappaneen vaimonsa ja kaksi poikaansa ja lopulta itsensä.

Gazprombankin entinen varatoimitusjohtaja Vladislav Avajevin menehtyi huhtikuussa. Hänen kerrottiin surmanneen raskaana olleen vaimonsa, 13-vuotiaan tyttärensä ja itsensä Moskovassa.

Huhtikuussa myös kaasujätti Novatekin Sergei Protosenja löydettiin perheineen kuolleena Espanjan-huvilalta. Protosenjan on kerrottu surmanneen vaimonsa ja tyttärensä kirveellä tai veitsellä ja hirttäneen sitten itsensä.

Toukokuussa Gazbromin omistaman hiihtokeskuksen johtaja Andrei Krukovsky kuoli pudottuaan vaellusreissulla kalliolta.

Heinäkuussa oligarkki Juri Voronov löydettiin kuolleena kotinsa uima-altaasta. Elokuussa puolestaan liikemies Dan Rapoport putosi kotinsa ikkunasta Washingtonissa Yhdysvalloissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)