Britannian parlamentin alahuoneen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Tobias Ellwood suosittelee Taiwanille, että he tutkisivat suomalaista reserviläismallia, kun saarivaltio valmistautuu vahvistamaan kansalaistensa valmiutta Kiinan sotilaallisen uhan kasvaessa. Hän teki ehdotuksensa Central News Agencyn haastattelussa.
Ellwood on huolissaan turvallisuuden rapautumisesta, joka on johtunut lännen itsetyytyväisyydestä ja demokratioiden tukemisen riittämättömyydestä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Hän kuvaili maailman olevan jo uuden kylmän sodan partaalla, jossa nähdään Venäjän ja Kiinan lisääntyvää yhdensuuntaisuutta ja maailman jakautumista kilpailevien vaikutusten alueisiin.
Kansainvälinen reaktio Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan muodostaa hänen mukaansa ennakkotapauksen, jonka kehitystä Kiinan johto seuraa tarkasti, koska siellä se ymmärretään ikään kuin harjoitukseksi sille, mitä voisi tapahtua Taiwanissa.
Britannian puolustusvaliokunnan puheenjohtaja sanoo olevansa tietoinen Kiinan Taiwaniin kohdistamasta painostuksesta, jossa se pyrkii vähitellen laajentamaan sen hyväksyttävän ja normaalin toiminnan rajoja. Hänen mukaansa Britannian, Yhdysvaltojen ja muiden liittolaisten tulisi tehdä tiiviimpää yhteistyötä strategian luomiseksi, koska Kiina ei muuta toimintaansa, ellei länsi ala puolustaa sitä, mikä on sille hyväksyttävää.
Merenkulun vapaus Etelä-Kiinan merellä vaatii Tobias Ellwoodin mukaan suurempaa huomiota. Hän sanoo tukevansa Yhdysvaltojen, Japanin, Intian ja Australian muodostaman Quadrilateral Security Dialogue -puolustusyhteistyöelimen laajentamista, mikä auttaisi suuntaamaan alueelle strategista turvallisuutta.
Taiwanin itsepuolustukseksi hän kehottaa maan hallitusta tutustumaan Suomen reserviläisjärjestelmään, jota hän pitää Euroopan parhaana asevelvollisten koulutuksen päivittämisessä.
Suomalaisessa mallissa ollaan vain noin vuosi varusmiehenä, jonka jälkeen palataan aina kolmen tai neljän vuoden välein kertaamaan. Jos tulee liikekannallepano, reserviläiset tietävät hyvin, mitä tehdä pahimmassa skenaariossa. Ellwood on itse palvellut Britannian jalkaväessä ja on reservin everstiluutnantti 77. prikaatissa.