Täällä valittiin pysyvä normaaliaika – 19 aluetta haluaa nyt päinvastaista

Yhdysvalloissa kahdessa osavaltiossa ollaan aina normaaliajassa, mutta 19 osavaltiota haluaisi pysyvän kesäajan.
Kellojen siirto on edessä Suomessa jälleen lokakuussa.
Kellojen siirto on edessä Suomessa jälleen lokakuussa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kellojen siirto on edessä Suomessa jälleen lokakuussa.
Kellojen siirto on edessä Suomessa jälleen lokakuussa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kellojen siirtelystä luovutaan suuressa osassa Yhdysvaltoja mahdollisesti pysyvästi. Kaikkiaan 19 osavaltiota on hyväksynyt pysyvän kesäajan. Viimeinen este kellojen siirtelyn lopettamiselle voi pian poistua.

Aiemmin tänä vuonna edustajainhuone hyväksyi niin kutsutun Sunshine Protection Act -lakiesityksen, joka tekisi kesäajasta pysyvän suurelta osin Yhdysvalloissa. Esitys on ollut jumissa senaatissa heinäkuusta lähtien, mutta senaatin palattua istuntotauolta se voi jälleen edetä käsittelyyn, kertoo Yhdysvaltain politiikkaa seuraava The Hill -julkaisu.

Jos lakiesitys läpäisee senaatin, sillä vaikuttaa olevan hyvät mahdollisuudet tulla laiksi, sillä presidentti Donald Trump on jo ilmaissut tukensa sille.

Nykyisten sääntöjen mukaan osavaltiot voivat päättää siirtyä pysyvästi ainoastaan normaaliaikaan eli talviaikaan. Näin ovat tehneet jo vuosikymmeniä sitten Havaiji sekä suurin osa Arizonasta lukuun ottamatta Navajo Nationin aluetta.

Osavaltiot eivät voi omin päin ottaa käyttöön ympärivuotista kesäaikaa.

Ei enää auringonlaskuja ennen iltaviittä?

Lähes 20:lle osavaltiolle tilanne merkitsee sitä, että niiden omien lakien voimaantulo on lähempänä kuin vuosiin. Yhdysvallat ei ole ollut näin lähellä pysyvää kesäaikaa sitten vuoden 2022, jolloin Sunshine Protection Actin silloinen versio hyväksyttiin senaatissa, mutta jäi etenemättä edustajainhuoneessa.

Florida oli vuonna 2018 ensimmäinen osavaltio, joka vaati ympärivuotista kesäaikaa. Juuri Floridan kongressiedustajat ovat olleet keskeisessä roolissa useissa yrityksissä tehdä kesäajasta pysyvä koko Yhdysvalloissa. Näihin kuuluu myös Sunshine Protection Act.

Viime vuonna Maine ja Texas olivat uusimmat osavaltiot, jotka hyväksyivät pysyvää kesäaikaa koskevan lainsäädännön.

Poimintoja videosisällöistämme

Useiden vastaavia lakeja hyväksyneiden osavaltioiden päätöksiin liittyy kuitenkin ehtoja, joiden mukaan myös naapuriosavaltioiden on lopetettava kellojen siirtely ,jotta alueiden kellonajat eivät eriytyisi toisistaan.

Nexstarin lainsäädäntöseurannan mukaan myös Alaska, Illinois, Iowa, Missouri, Nebraska, New Mexico, New York, Virginia ja Länsi-Virginia yrittivät tänä vuonna tehdä kesäajasta pysyvän, mutta hankkeet epäonnistuivat.

Samaan aikaan useat osavaltiot haluaisivat siirtyä pysyvästi normaaliaikaan, mutta nämäkin yritykset ovat suureksi osaksi epäonnistuneet.

Michiganissa, New Jerseyssä ja Pennsylvaniassa asiaa koskevat lakiesitykset ovat kuitenkin edelleen vireillä. Osavaltiot voisivat Sunshine Protection Actin voimaantulon jälkeenkin valita pysyvän normaaliajan.

Ei ole selvää, käsitteleekö senaatti Sunshine Protection Actia tai milloin käsittely voisi tapahtua. Epävarmaa on myös se, saako lakiesitys senaatissa riittävästi ääniä tullakseen hyväksytyksi.

Jos senaatti ei toimi nopeasti, Yhdysvalloissa siirretään kelloja jälleen tunti taaksepäin 1. marraskuuta 2026.

Suomessa kesäaika päättyy tänä vuonna sunnuntaina 25. lokakuuta. Kellojen siirrosta luopumista on esitetty EU:ssa jo vuonna 2018, mutta jäsenmaat eivät ole päässeet asiasta yhteisymmärrykseen toistaiseksi.

LUE MYÖS:
Täällä luovuttiin kellojen siirtelystä

Joka toinen kotitalous Yhdysvalloissa ansaitsee yli 7290 dollaria kuussa. Köyhyysaste on historiallisen matala.
USA:n keskuspankki nosti korkoa ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen.
Mainos