Suomi vahvistaa Ukrainan aseistusta

Puolustusministerin mukaan Suomi kantaa osansa vastuusta ja odottaa muilta Euroopan mailta samaa.
Ukrainan sotilaita ja droneverkolla suojattu panssariajoneuvo 6. lokakuuta. AFP / LEHTIKUVA / ED JONES
Ukrainan sotilaita ja droneverkolla suojattu panssariajoneuvo 6. lokakuuta. AFP / LEHTIKUVA / ED JONES

Suomi on tehnyt alustavan päätöksen osallistua Ukrainaa aseistavaan Naton PURL-ohjelmaan, ja yksityiskohdat ratkaistaan tulevina viikkoina, kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) X-alustalla.

Häkkänen jatkaa, että Ukrainan puolustus riippuu kriittisesti Yhdysvaltain sotatarvikkeista ja Yhdysvallat on todennut, että Euroopassa käytävän sodan taloudelliset kustannukset ovat siirtymässä Euroopalle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Näin ollen Euroopan maiden on varmistettava näiden tärkeiden Yhdysvaltain aseiden rahoitus.

– Suomi kantaa osansa vastuusta kokonsa mukaan, ja odotamme samaa muilta Euroopan mailta. Ukrainan tukemisen jatkaminen on erityisesti Euroopan ja etulinjan maiden edun mukaista, Häkkänen sanoo.

PURL-aloitteen puitteissa Nato-maat voivat ostaa aseita Ukrainalle Yhdysvalloista.

Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegsethin mukaan USA haluaa liittolaisten vauhdittavan asehankintoja Ukrainalle. Naton pääsihteerin Mark Rutten Brysselissä tavannut Hegseth kannusti useampia maita osallistumaan PURL-aloitteeseen, jotta Ukrainan aseistus varmistetaan ja sotaa saadaan työnnettyä kohti oikeudenmukaista ratkaisua.

LUE MYÖS:
Sotilasapu Ukrainalle romahti, selvitys paljastaa karut luvut

Mainos - sisältö jatkuu alla

Donald Trumpin linja on ehtinyt asiantuntijoiden mielestä aiheuttaa merkittävää vahinkoa.
Artis Pabriksin mukaan Eurooppa ei ole vieläkään herännyt muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen.
Liittokunnan rakenteissa työskenteleviä suomalaisia sotilaita arvioidaan olevan 90–100 vuonna 2029.
Mainos